Tietoa harrastuksistamme koirien kanssa.

Harrastamme tällä hetkellä koiriemme kanssa lähinnä erilaisia liikuntamuotoja. Käymme kiertämässä luontopolkuja, pyöräilemme ja lenkkeilemme. Talvella hiihdämme koirien kanssa. Talvella 2005 Pontus ja Veera kokeilivat ensimmäisiä kertoja pulkan vetämistä ja se sujui yllättävän hyvin. Koirapyöräilyssä koirat vetävät pyörää, eivät juokse sivulla. Vaikkei koiriamme varsinaisesti ole toko-tyyppisesti koulutettu, ne eivät silti ole "pellossa kasvaneita" vaan osaavat paljon tärkeitä käskyjä, jotka helpottavat arkielämää. Talvella 2007-2008 osallistuimme Yepan kanssa ensimmäisiin valjakkokisoihin sekä sulanmaan kisoihin. Tulevana talvena olisi tarkoitus ajaa jo Yepan ja Hinon kanssa kisoissa.

Veeran rotuyhdistelmät antaisivat mahdollisuuksia esim. tokoon, mutta sen luonne taas ei; se on liian alistuva koulutettavaksi ja toisaalta se ottaa ihan liikaa "kierroksia" ja stressiä lyhyistäkin koulutushetkistä. Agilitykaan ei Veeran kanssa onnistu sen muita koiria kohtaan osoittaman aggressiivisuuden vuoksi, paitsi tietysti omaksi iloksi. Yleensä ottaen Veeran kanssa parhaiten voi harrastaa erilaisia vetojuttuja, koska siihen siltä löytyy intoa ja tahtoa ja kykyjä. Veeran kanssa pelataan myös palloa, onhan se rotusekoitukseltaan "pallohullu" sakemanni... Veera tosin ikänsä puolesta alkaa vietellä jo rauhallisempia eläkepäiviä.

Pontuksen kanssa treenaillaan tokojuttuja pienimuotoisesti ihan omaksi iloksi. Pekan kanssa se suorittaa tehtäviä todella hienosti. Pontus myös rakastaa juoksemista ja senpä vuoksi juoksulenkit ja pyöräily ovat sille hyviä harrasteita. Ainakaan ennen kastrointia Pontusta ei voinut pitää ollenkaan vapaana, se karkasi välittömästi omille teilleen, joten agilitya ei ole Pontuksenkaan kanssa kokeiltu. Nykyisin Pontus mielellään viettää jo vähän rauhallisempaa eläkeläiselämää, tosin välillä se vieläkin innostuu leikkimään kuten pienet pennut konsanaan.

Yepan kanssa olemme käyneet kanssa kävely- / juoksulenkeillä, pyöräilemässä sekä vaeltamassa luontopoluilla. Tottelevaisuutta harjoittelemme myös ihan arjen sujumista varten, mutta tokoa emme ole ainakaan vielä kokeilleet. Vetoharjoittelun aloitimme kevyesti n. 7 kk:n iässä totuttelemalla perästä tulevaan ääneen ja kevyeen vastukseen. Talvella 2006 Yepa on vetänyt potkuria, hiihtäjää sekä keväällä kolmipyörää. Talvikaudella 2007-2008 Yepa on aktiivisesti harjoitellut myös rekitouhuja.

Vetointoa Yepalla tuntuu olevan ja työskentely sujuu hyvin, sekä kaverin kanssa että yksin. Vetokaverina Yepalla on ollut nuorempana joko Pontus tai Veera ja onpa menty muutaman kerran kaikilla kolmellakin yhdessä. Nykyisin Yepa treenaa Hinon kanssa. Mätsäreissä ja näyttelyissäkin tulemme jonkun verran käymään. Jatkossa rodunomaiset touhut, kuten koirapyöräily, cani-cross (koirajuoksu), ahkion ja reen vetäminen ja vaeltaminen, tulevat olemaan vahvasti Yepan harrasteina.

Hinon harrastuksiin kuuluu myös malamuuttien juttuja eli erilaisia vetoharrasteita. Hino on harjoitellut vetämistä Yepan kanssa jo melko nuoresta alkaen, tosin vielä suhteellisen kevyesti iästä johtuen. Hinon kanssa on vedätetty rekeä Yepan kanssa ja välillä vetoharjoituksia on tehty potkurilla niin, että Hino on yksin vetämässä. Suurehkosta koostaan huolimatta Hinolla löytyy kestävyyttä pidemmällekin treenilenkille, tosin täytyy treenien raskaudessa vielä pitää pää kylmänä pojan nuoruuden vuoksi. Hinolla tuntuu olevan lahjoja ja intoa kovasti vetohommiin ja toivommekin innon säilyvän jatkossakin. Näyttelyissä on myös tarkoitus käydä Hinon kanssa. Tulevaisuus näyttää, mihin tämä poika pystyy.

Yona on vielä niin nuori, että sen kanssa vielä harjoitellaan lähinnä sitä arkitottelevaisuutta. Tulevaisuus näyttää, mitä muuta Yonan kanssa pääsemme harrastamaan.

Harrastuksista huolimatta vietämme myös koiriemme kanssa aikaa yhdessä, tekemättä mitään. Itsetarkoitus ei olekaan pitää niitä harrastus- tai näyttelyesineinä, vaan koirat ovat meille ensisijaisesti rakkaita perheenjäseniä.

Kuinka meillä aloitettiin vetoharjoittelu:

Sekä Yepan, että Hinon kanssa vetoharjoittelu on aloitettu jo melko varhaisessa vaiheessa. Harjoittelu on aloitettu ihan tutustumalla alkuun valjaisiin eli puetaan ja riisutaan valjaita päälle ja pois ja samalla totutellaan niihin. Meillä koirilla on käytössä huskyvaljaat. Kun pentu ei enää ihmettele valjaita, voi valjaisiin kiinnittää joustavalla liinalla vaikkapa hyvin pienen matonpalasen, mopon tai pyöränrenkaan sisäkumin tms. Tarkoitus ei ole niinkään lisätä painoa, vaan totuttaa pentu perässä seuraavaan ääneen ja pieneen vastukseen. Vetoharjoituksessa olemme yleensä toimineet Pekan kanssa yhdessä; toinen menee pienen matkan päähän ja kutsuu koiraa luokseen, ja kun pentu innoissaan kirmaa kutsujan luokse, se totta kai palkitaan esim. makupalalla ja sanallisella kehumisella. Hinon kanssa olemme harjoitelleet myös "lähtöjä" eli toinen meistä ottaa pyörän ja lähtee polkemaan pihatietä pitkin ja Yepan esimerkkiä seuraten Hinokin on kirmannut perään kovalla innolla.

Seuraava vaihe on kiinnittää koira vedettävään välineeseen (esim. pyörään) tai vyötärölle ja harjoitella vähän painavampaa vastusta käyttäen lyhyitä matkoja. Pennun kanssa yleensäkin kannattaa olla todella tarkkana, ettei ota liian pitkää matkaa tai liian isoa painoa alkuun, jottei into tyrehdy heti. Vetoharjoittelu kannattaa lopettaa pennun kanssa ehdottomasti aina silloin, kun pennulla on kivaa ja voimia jäljellä - ei koskaan silloin kun se on jo kyllästynyt / väsynyt. Toinen tärkeä asia muistettavaksi on sopivat valjaat. Jos ne ovat liian isot tai pienet koiralle, se voi viedä koko vetohalun pennulta - tuskin kukaan itsekään haluaa urheilla makkarankuorissa tai vastaavasti jatkuvasti alas valuvilla housuilla.

Vetämisessä tarvitaan myös suuntakäskyjä, joilla koira saadaan menemään haluttuun suuntaan. Käskyjä voi opetella ihan tavallisella kävelylenkillä kaikissa käännöksissä. Myöhemmin haastetta voi lisätä harjoittelemalla suoralla tiellä, metsän keskellä jne. Hyödyllisiin käskyihin kuuluvat meillä suuntien lisäksi myös Seis, Odota, Eteen ja Laitaan, jolloin tiellä kulkiessa koirat siirtyvät lähemmäs pientaretta.