Tervetuloa tutustumaan Hinoon!
Hino on perheemme toinen malamuutti, joka saapui ilahduttamaan
perheemme elämää 7.5.07. Ajatus toisen alaskanmalamuutin
hankkimisesta oli kytenyt mielessä jo jonkin aikaa, ja Annen ja
Joken kanssa keskusteltuamme asiasta muutaman kerran tulimme siihen
tulokseen, että vetokaverin tulolle ei estettä olisi. Vaikka Hinon
ja Yepan ikäero onkin suhteellisen pieni, on laumaa
tasapainottamassa "vanhus- kaarti" Veera ja Pontus.
Hino on Kennel Neatutin kasvatteja, viralliselta nimeltään Neatut
Kiluagnaq, joka tarkoittaa kaakkois-tuulta. Näin Kaakkois-Suomessa
asuville oikein sopiva nimi. Kutsumanimi Hino tulee intiaanikielestä
ja tarkoittaa irokeesien kielellä Taivaan vartijaa tai Ukkosen
jumalaa. Ja sehän sopii Thunderin pojalle paremmin kuin hyvin.
|
 |
Hino kotiutui laumaan todella hyvin, ensimmäinen yökin meni
heti ilman itkeskelyjä. Pontus ja Yepa hyväksyivät Hinon
muitta mutkitta, Veeran kanssa piti vähän enemmän käyttää
aikaa, kärsivällisyyttä, häkkiä ja nameja.
Jo heti luovutusiässä Hino vaikutti mahtavalle luonteelle,
rauhallinen, viihtyi sylissä, mutta vauhtiakin löytyi.
Pikkuherra ei ollut yhtään tarkka ruokakupistaan ja malttoi
jopa hetkeksi jättää kupin ruokineen, jos jotain
mielenkiintoista näkyi muuten. Rohkeutta löytyi Hinosta
reilusti, kotimatkalla ison parkkipaikan ylittäminen ravaten
ei tehnyt tiukkaa, ohi menevä rekka ja junakaan ei suistanut
pojan mielenrauhaa raiteiltaan.
Hino on osoittautunut
todella upeaksi luonteeksi; äärettömän rauhallinen ja
pitkäpinnainen, hellyyttä vaatimattomasti kaipaava
malamuutti. Hinon tavanneet ovat olleet lähes kaikki
ihastuneita sen luonteeseen. Hino tuntuu sopeutuvan kaikkeen
muitta mutkitta ja tällä hetkellä tuntuu, että olisi ihme
jos se joskus jostain "suuttuisi" eli tuskin tulee aivan
helposti menettämään hermojaan minkään asian vuoksi. Kaikki
uusi otetaan tyynen rauhallisesti vastaan, hellyyttä
ihmisiltä kaivataan jäyhän vaatimattomasti, ei vaatien.
Vetämisen halua ja intoa Hinosta kuitenkin löytyy huolimatta
sen rauhallisuudesta. Syliin tämä iso poika ei enää oikein
mahdu, mutta saattaapa se joskus kainaloon kuitenkin tulla.
Vuoden ikäisenä Hinolta löytyi ikävä kyllä silmistä kaihi eli HC.
Hinolla on myös malamuutiksi vähän turhan pitkä turkki, joka
vaikuttaa lähinnä siihen, että se kastuu hieman helpommin kuin
normaaliturkki ja valjaiden, pantojen yms. pukeminen ja varsinkin
riisuminen on hankalampaa kuin normaaliturkkisen kanssa. Lisäksi runsas
karvan määrä tuo oman lisänsä koiran lämmönkestävyyteen, eli Hinolla tulee
helpommin kuuma ja jäähtyminen ei ole niin nopeaa kuin normaaliturkkisella
malamuutilla. Turkki on kuitenkin onneksi suhteellisen karkea, joten ainakaan
toistaiseksi siihen ei ole lunta pahemmin takertunut enempää kuin normaaliin
malamuutin turkkiinkaan.
Mielenkiinnolla odotamme, millainen vetokoira Hinosta vuosien varrella
kehittyy! Kiitoksia Annelle ja Jokelle jälleen
luottamuksesta pennun ottajina!
|
|
Hinon pentupäiväkirjaa pääset lukemaan
TÄSTÄ
Kuvia Hinosta ja sisaruksista 3 viikon ikäisinä
TÄÄLTÄ |
|