Uutisarkisto 2007
| 31.12.2007 |
No niin, urakka nettisivujen uudistamisen kanssa alkaa olla
ohi ja uudet sivut on julkaistu. Joululomalla on ollutkin
vähän paremmin aikaa tehdä sivuja, kun ei ole ollut työt
haittaamassa harrastusta... Pääasiassa uudistukset on tehty
ulkoasuun, mutta jonkin verran on tekstejäkin muokkailtu ja
pari uutta sivuakin. Jos sivuilta löytyy jotain, mikä ei
toimi tai toimii väärin, laitathan viestiä niin korjataan!
Joulu meni rauhallisissa merkeissä, aaton aattona satoi jopa
sen verran lunta, että jouluaattoon puoleen päivään sitä
kesti, ennen kuin vesisateet taas veivät nekin vähäiset. No,
vesisateesta on ollut se hyöty, että jäätiköt ovat lähteneet
ja ollaan päästy treenaamaan koirien kanssa pyörillä. Viime
lauantaina käytiin hakemassa yhdeltä huskyharrastajalta
ylimääräinen kärry pois ja pari kertaa on sitä jo
testattukin. Melko tukeva laite, ehkä vähän painava, mutta
tuleepahan voimatreeniä samalla. Jarrut on ihan auton
jarrut, takaosa auton taka-akseli 13" renkailla jne. Ihan
kotitreeni-vehkeeksi kärry hankittiin, eipä sillä mihinkään
kisoihin tule lähdettyä - sinne sitten kevyemmät kulkupelit.
Kärryä hakiessa meille tarjottiin huskyakin, mutta ei taida
tällä hetkellä resursseja olla sellaisen ottamiseen.
Toisaalta, kyseessä olisi ollut 3-vuotias johtajanarttu eli
ihan hyvä lisä malamuuteille vauhdinpitoon. Mutta toisaalta
parhaassa iässä oleva husky kyllä taitaisi juosta
malamuuteilta jalat alta.
Uusia kuvia on päivitetty paljon Hinon pentukuviin sekä
Yepan albumiin, käykäähän katsomassa. Meidän perhe ja lauma
toivottaa oikein Onnellista ja Menestyksellistä Uutta Vuotta
2008! Ensi vuonna sitten uudet kujeet!

Mitä meillä kotona oikeasti tapahtuukaan??!!
|
| 21.12.2007 |
Nyt voi virallisesti kertoa, että
Yepa-neiti kuuluu lonkkien ja kyynärien osalta parhaaseen
A-luokkaan! Eli lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Nopeastihan
Kennelliitossa oli kuvat lausuttu, eilen jo Koiranetissä oli
tulokset näkyvissä ja tänään posti toi lapun, jolla paperit
voi lunastaa postista takaisin.
Hino alkaa olla kasvupyrähdyksensä ohittanut ja saavuttanut
suurin piirtein lopullisen kokonsa. Melko isohan se on ja
karhumainen tällä hetkellä, turkin muotoutumista
jännitetään, kunhan se vaihtaa joskus turkkiaan ensimmäistä
kertaa. Mutta onpahan Hinolla selkeä, upean näköinen
malamuuttiuroksen pää, kuten kuvasta
näkyy.
Kaikille malamuutti-ihmisille ja tutuille toivottelee meidän
perhe oikein Rauhallista ja Mukavaa Joulua! Toivottavasti
kaikilla on sen verran vapaata töistä, että ehtii viettää
mukavaa yhteistä joutenoloa tai harrastelua läheisten ja
koirien kanssa!

|
| 17.12.2007 |
Muutaman rivin verran kuulumisia
jälleen... Yepa kävi viime keskiviikkona hoidattamassa
silmiä ja samalla kuvattiin lonkat ja kyynärät, kun
rauhoittaa tarvi kuitenkin. Kennelliitosta tietysti
virallista lausuntoa odottelemme, mutta alustavasti kuvissa
kaikki näytti suhteellisen hyvältä. Kuvata halusimme Yepan
sen vuoksi, että tiedämme millainen terveys Yepalla on
vetotouhuja ajatellen ja voimme rauhallisin mielin jatkaa
harrastamista.
Silmien osalta kaikki näyttää oikein hyvältä; silmissä oli
jokunen ripsi, jotka häiritsivät ja aiheuttivat ärsytystä.
Ne ripset poistettiin, muutama sinne annettiin jäädä - ne
olivat niin pieniä ja oireettomia, ettei niitä ole mitään
järkeä lähteä poistamisen vuoksi poistamaan. Varsinkin kun
edellinen kerta on onnistunut niin hyvin ettei ripset ei ole
kasvaneet takaisin, arpikudosta ei ole muodostunut eikä
polttaminen ole vaikuttanut silmän muotoon. Toivottavasti
tämä oli viimeinen tarvittava hoitokerta ripsien hoidossa -
sen aika näyttää.
Alla pari kuvaa Hinosta 9 kk:n ikäisenä.

|
| 9.12.2007 |
Messarin näyttely on sitten takana. Yepa
kävi esiintymässä nuorten luokassa melko karvattomana ja sai
tuomarilta EH:n ja oli luokkansa 4. Karvattomaan ulkomuotoon
nähden EH on ihan hyvä arvio noinkin suuresta näyttelystä.
Hinon kohtalona oli jäädä kotiin, kun ikä jäi viikon verran
vajaaksi junnu-luokkaan, joten ei pentuluokkaan viitsitty
sitä ilmoittaa. Messarista otettuja kuvia suuri määrä löytyy
uudesta
albumista Galleriasta. Kuvat ovat nimettömiä, joten jos
haluat nimetä koirasi, ilmoittele sähköpostilla. Samoin, jos
haluat jonkun kuvan itsellesi, ilmoittele myös -
albumiohjelma pienentää kuvat ja samalla heikentää niiden
laatua.
Lumesta ei jälleen oikein ole enää tietoakaan, siitä on
viime päivien vesisateet ja plussakeli pitäneet huolen.
Ikävää jäätikköä kaikki soratiet, joten ei paljoa
pyörälläkään mennä. Toivottavasti lumet pian tulevat
uudelleen ja reki saapuu Matkahuollosta tänne meidän
suuntaan.

|
| 2.12.2007 |
Näköjään vähän aikaa vierähtänyt viime
päivityksestä tänne uutisten puolelle... Mutta korjataan
"vahinko" nyt. Kiirettä on pitänyt nettisivujen teossa,
viime päivät olen urakoinut ALMA-lehden taiton kanssa ja
vielä siinä tekemistä riittää.
Eilen käytiin vedättämässä koirilla potkuria ja kuvattiin
pieni videopätkäkin Hinon ja Yepan vetotouhusta. Pätkä
löytyy Gallerian videolinkeistä. Lunta on tänäänkin sadellut
ihan mukavasti, rekeä tässä odotellaan, jotta päästään
kunnolla vetämään.
Hino ja Yepa kävivät tänään mätsärissä Lappeenrannassa. Yepa
osallistui Eliittiluokkaan (ERI:n oikeissa näyttelyissä saaneet), sai
punaisen nauhan ja oli kaikista eliittiluokan osallistujista
2. paras. Hino osallistui pentuluokkaan, sai punaisen nauhan
ja oli pentuluokan 2. Mätsäri oli melko pienissä tiloissa ja
vuoron odottaminen oli aika "meluisaa" ja rauhatonta malamuuttien toimesta. Hinolle alkaa muodostua oma
faniryhmä, jotka aina tulevat heti ihailemaan meidän
pikkupoikaa... ;-)
Mutta eipähän tässä tälläkään kertaa tämän kummoisempia
kuulu, talvitouhujen merkeissä jatketaan!
|
| 11.11.2007 |
Jippii, lunta on tullut! Viime
keskiviikkona päästiin koirien kanssa jo käymään
potkukelkoilla vetämässä. Torstaina lumet oli sulaneet
sohjoksi, mutta lauantaina, la-su-yönä ja tänään sitä taas
tuli niin paljon, että tänään pääsee jälleen.
Tänään käytiin Lappeenrannassa Match Showssa Yepan ja Hinon
kanssa. Yepa sai tällä kertaa sinisen nauhan, eikä
menestynyt jatkossa. Ehkäpä melkoisen vallaton ja vauhdikas
käytös kehässä yhdistettynä karvattomaan olemukseen
aiheuttivat "tuomion". Hino sitten päätti viedä lähes
kaiken; pentuluokasta punainen ja pentuluokan voitto ja
BIS-kehässä poju valloitti tuomarit ollen BIS 2!! Husky
voitti BIS-tittelin, joten koiramaailmassa ehkä
harvinaisempi yhdistelmä... Kaikkiaan mukana oli n. 80
koiraa, joten hieno saavutus meidän pikkupojalta.
BIS-kehästä tuomarin sanat: "Nämä pennut ne vaan tuntuvat
kasvavan joka vuosi isommiksi..." Palkinnot olivat todella
hienot, jättimäinen pokaali, 10 kg ruokasäkki, ruokatynnyri,
jonka sisältä löytyi erikoisshampoota, frisbeetä,
fleecepeittoa ym.
Tässäpä nämä kuulumiset tällä kertaa - lisäilen kuvia tässä
lähipäivinä albumeihin.
|
| 28.10.2007 |
Eilen oltiin karvattoman Yepan kanssa
Lahden KV-näyttelyssä. Päätettiin nyt karvanlähdöstä
huolimatta pitkästä aikaa käyttää Yepaa arvosteltavana.
Tulos Yepan ensimmäinen H, arvostelun voi lukea
Tulokset-sivulta. Neidin esiintymisessä olisi voinut
olla toivomisen varaa, kun kerran liikkeitäkin sanottiin
takaa kapeiksi, mitä ne eivät oikeasti ole. Mutta näyttely
mennään aina sen hetken esiintymisellä ja ulkonäöllä, joten
ei se nyt niin maailmaa kaatava juttu toi H ole. Tosin ehkä
värilläkin oli vähän väliä - tiedä häntä...
Lumen tuloa muuten jo odotellaan kovasti. Pyörälenkkiä on
toistaiseksi tehty koirien kanssa. Yepa kävi tuossa joku
päivä sitten 13 km lenkillä ja silti olisi kotiin tultuaan
ollut lähdössä vielä uudelleen lenkille. Eli energiaa löytyy
edelleen kovasti. Hino puntaroitiin myös eilen ja
"pikkumies" painaa nyt 34 kiloa eli kilon enemmän kuin Yepa.
|
| 21.10.2007 |
Ensilumi on satanut meille! Tosin hyvin
vähän, mutta voi varmaan sitä ensilumeksi kuitenkin sanoa.
Odotetunlainen reaktio syntyi malamuuttien keskuudessa -
villiä riehuntaa pitkin pihamaata... Tosin sitä on jo nähty
muutenkin kelien viilettyä aika reilusti.
Eilinen päivä meni minulla Uudenmaan Kennelpiirin
järjestämällä Koetoimitsija1 -kurssilla Vihdissä, ja nyt voi
sitten seuraavaksi hakeutua Koetoimitsija2-jatkokurssille
rekikoirien lajeihin liittyen. Eilisellä kurssilla oli
pääasiassa agility, -tokoihmisiä ja hyvin
yleismaailmallinenhan se muutenkin tuo kyseinen kurssi
olikin. Tarkoitus olisi, jos vaan mukaan pääsee käydä
marraskuussa sitten koetoimitsija2- kurssit KVK- ja
REK/REKÄ:n osalta -ja ehkäpä jo ensi talvena sitten vähän
osallistuakin toimitsijana.
Yepa alkaa jälleen näyttää Alaskankarvattomaltakoiralta ja
luonnollisesti ensi viikonloppuna olisi Lahden KV-näyttely
suunnitelmissa. Onneksi sitten Messariin on karvat jo toivon
mukaan kasvaneet takaisin. Yepan päänmenoksi on talvelle
muutakin kuin näyttelyitä suunnitelmissa, pari rekikisaa
olisi toiveissa käydä kokeilemassa. Tosin lainakoiraa
Yepalle pariksi tarvitsee, kun ei tuo Hino vielä pääse
mukaan, mutta alustavasti on jo vetokaverit tiedossa. Kuntoa
tässä kovasti koitetaan rakentaa sellaiseksi, että sitten
kunto kestää kisata. Hinolle myös hiukan lisätään
treenimäärää, jotta päästään senkin kanssa hyvään alkuun
harrastuksessa.
Tämmöisiä uutisia tällä kertaa, uusia kuvia löytyy Hinon,
Yepan ja Luontokuvien albumeista. Alla pari kuvaa ensilumen
riemuista...
 |
| 15.10.2007 |
No niin, jälleen yhdet Alma-päivät takana
ja taas pääsee kertomaan, kuinka kivaa oli!
Perjantai oli aamusta alkaen kiirehtimistä paikasta toiseen;
ensin aamulla töihin ja kouluun, iltapäivästä tavaroiden
pakkaamista ja auton täyttämistä, ilta meni futiskauden
päättäjäisissä ja sieltä kodin kautta malamuutit mukaan
koukaten kohti Kiteetä. Perille päästiin hiukan yli
yksitoista yöllä ja hetken aikaa piti pimeässä varaamaamme
majoitus-paikkaa etsiä; sitä kun ei ollut minkäänlaista
kuvaa siitä, millaista kämppää edes etsimme... Onneksi
paikka löytyi ja päästiin purkamaan autoa. Ensin koirat
riimuihin ja niille ruokaa ja sitten tavaroita mökkiin.
Miehet olivat juuri menossa saunaan, joten Pekka lähti
sinne, pojat jäivät mökkiin leikkimään ja minä suuntasin
ääntä kohti eli kodalle istumaan. Olipahan mukava tunne
istahtaa alas ja avata siideritölkki kiireisen päivän
jälkeen!
Iltaa istuttiin pitkälle yöhön - paljon oli kuulumisten
vaihtoa kertynyt. Pojatkin valvoivat kolmeen asti.
Lauantai-aamuna reippaina aamupalalle ja sen jälkeen leirin
avaukseen. Siellä päätettiin pitää syyspäivät suhteellisen
vapaamuotoisina ja kuulaassa kelissä treenailla koiria.
Lauantaina käytiinkin aamulla ja illalla lenkkiä koirien
kanssa, pennutkin pääsivät testailemaan vetojuttuja
kertaalleen. Hino kävi antamassa verinäytteen koirien
DNA-tutkimusta varten, Yepastahan näyte otettiin jo viime
vuonna Messarissa. Illansuussa oli näyttelyharjoitusten
vuoro, johon minä Hinon kanssa menin harjoittelemaan.
Pimpulalla oli vähän ilkikurinen mieli ja alkuun juokseminen
olikin vähän "hyppy-pyppy-koikka-loikkaa", mutta loppua
kohti keskittyminen parani. Näyttelyharjoituksen jälkeen
Hino, Jyry ja Kiibu pääsivät juoksemaan pellolle. Vauhdin
hurmassa Hino päätti testata ojan syvyyttä ja loiskahti
komealla loiskauksella suoraan ojaan. Harmi, että juuri oli
kamerat laitettu pois käsistä... Lauantai-illalle oli vielä
luvassa tietokilpailu, jonka palkinnot menivät Pantselle ja
Anne K:lle. Loppuilta menikin perinteisesti saunomisen,
makkaranpaiston ja jutustelun merkeissä.
Veljekset Hino ja Jyry harjoittelevat vetämistä
Upea aamu Kiteellä
Sunnuntaina aamupalalla maksettiin ruokailut pois ja sen
verran reilusti köyhdyttiin, että rupesi koirat kuseksimaan
kintuille... Käytiin nimittäin juoksuttamassa Hinoa ja Neoa
pellolla ja Neo-poika päätti sitten nostaa koipeaan minun
jalkaan. Myöhemmin päivällä sentään saimme ruokailuista
rahaa takaisin, kun ALMA-lehdestä tarkistettiin, että
poikien ruokailu kuului kuin kuuluikin olla puoleen hintaan.
Sunnuntaina päästiin jälleen koiria treenailemaan.
Iltapäivästä oli taas edessä se harmittavin juttu, eli
tavaroiden pakkaaminen ja kotiinlähtö. Olisihan tuota
pidempääkin jälleen viihtynyt! Kotimatkalla malamuutit
tuntuivat olevan melko väsyneitä, kuten kyllä vähän
pojatkin. Kotiin päästyämme malamuutit painelivat kumpikin
omiin paikkoihin nukkumaan, eivätkä juuri jaksaneet päätään
nostaa vaikka ympärillä ääniä ja tapahtumia olikin.
Kiitoksia kaikille mukavasta seurasta ALMA-päivillä ja
kaikille välineitään lainanneille myös! Kiitos myös
Raimolle, joka piti huolta Pontuksesta ja Veerasta kotona
reissun ajan! Kuvia syyspäiviltä löytyy
TÄSTÄ!

|
| 7.10.2007 |
Johan oli viikonloppu - tällä kertaa
poikien harrastusten puitteissa... Vaikka nämä virallisesti
onkin meidän koirien sivut, en voi olla vähän hehkuttamatta
kuitenkin:
Lauantai meni painikisojen merkeissä, LrTU järjesti
Itä-Suomen aluemestaruuskisat vapaapainissa ja molemmat
meidän pojat osallistuivat kisoihin - tosin aloittelijoiden
sarjassa virallisten mestaruustaistojen ulkopuolella. Jere
paini omassa sarjassaan mestariksi kuuden painijan joukosta
ja Tony otti omasta sarjastaan pronssimitalin.
Sunnuntaina oli vuorossa Jeren osallistuminen futisseuransa
VISA:n edustajana Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piirin
taitokisoihin Kotkassa. Ekaa kertaa osallistumassa ja Jere
kuittasi itselleen pronssisen taitomerkin tiukkojen lajien
jälkeen F9-sarjassa. Täytyy sanoa, että melkoinen suoritus
pojalta ottaen huomioon ekakertalaisuuden, eiliset
painikisat ja yhden ainoan varsinaisen harjoittelusession
kyseisiä lajeja varten. F9-sarjassa kuitenkin suurimmalla
osalla muista edustajista toimii omassa seurassaan
taitokoulu, jossa kyseisiä taitoja hiotaan. Sarjassa kukaan
ei saanut kultaista taitomerkkiä eikä hopeisia ja
pronssisiakaan kovin montaa mennyt.
Hyvä meidän pojat!
|
| 30.9.2007 |
Johan vierähti aikaa edellisestä
päivityksestä! Ei sillä, etteikö olisi ollut päivitettävää,
vaan sattuu olemaan melkoisia ongelmia tietokoneen kanssa...
Läppärin kanssa voi jotain tehdä, muttei kaikkea mitä
pöytäkoneella ja siksi tämä homma nyt on vähän viivästynyt.
No, mutta aloitetaan sitten vaikka tuoreimmista
uutisista, eli Hino kävi lauantaina Hyvinkäällä SSKY:n
järjestämässä epävirallisessa pentunäyttelyssä ja tuomisia
olikin tällä kertaa ihan mukavasti: Hino voitti oman
luokkansa, sai KP:n ja oli lopulta VSP-pentu! Upea pokaali,
ruusukkeet ja makkarapötkö lähti tuliaisina kotiin. Minä
vielä täpinöissäni ihan unohdin hakea pokaalin ja piti vielä
auton kanssa kääntyä takaisin hakemaan sitä... Kiitos vaan
Terolle muistutuksesta! Arvostelu oli hyvä, sen voi lukea
kokonaisuudessaan Tulokset-sivulta.
Sitten jotakin viime viikonlopusta. Silloin auton nokka
suunnattiin kohti Neatut-kasvattien tapaamista Varpaisjärven
ja Rautavaaran rajalle. Kovasti odotettu muiden K-pentueen
pentujen ja muiden tuttujen tapaaminen oli viimeinkin
käsillä.
Lauantaina puolen päivän aikaan päästiin paikalle ja
olipahan hieno paikka! Paikalla oli nuorempaa Neatut-polvea,
O- ja Q-pentueet kokonaan, K-pentueen 5 pentua seitsemästä
ja P-pentueesta yksi. Lisäksi paikalla oli vierailevina
tähtinä Petrus, Inka sekä göötti Nasta. Lauantai meni aika
lailla sateisissa merkeissä, tosin ei se tahtia haitannut:
pennut pääsivät juoksemaan metsään keskenään, myöhemmin
illemmalla isot ja pienet pääsivät vähän testailemaan
vetohommia pyörien ja kick-bikien kanssa. Muutamille
K-pennuille vetoharjoitus oli ihka ensimmäinen ja tuntui
kaikilla kuitenkin sujuvan hienosti pienen alkukummastelun
jälkeen. Iltaa vietettiin vaihtamalla ajatuksia,
kokemuksia, kuulumisia ja nauttien ihanista savusaunan
löylyistä ja makkaran paistosta.
Sunnuntai valkeni onneksi aurinkoisena ja pennut
pääsivät jälleen kokeilemaan vetohommia. Tällä kertaa juttu
oli kaikille tutumpaa ja sujui vielä paremmin kuin
lauantaina. Yepa ja Hino mitattiin myös, Yepan tulos 61 cm
ja Hinon 64!! Iltapäivästä mökin siivoamisen jälkeen
käytimme vielä pentuja juoksemassa, ja sitten olikin aika
lähteä kotiin. Oikein paljon kiitoksia Annelle ja Jokelle
mukavan viikonlopun järjestämisestä ja kaikille läsnä
olleille hyvästä seurasta! Kuvia tuli paljon otettua
viikonlopun aikana, niistä oma galleriansa
TÄÄLLÄ.
Tässäpä nämä tämän kertaiset kuulumiset - ALMA:n
syyspäivät lähestyvät, enää kaksi viikkoa ja jälleen
tavataan paljon muuttiväkeä. Alla Hino ja Yepa syyskuussa
2007.
|
| 16.9.2007 |
Kun meidän malamuutit muuttivat ulos,
malamuuttiväki tapasi Ylämaalla, ja Hino sisaruksineen
täytti 6 kk:tta - ja mitäs sitten tapahtuikaan... Siitä
kerrottavaa riittää!
Viime viikolla Pontuksen ja Yepan väleissä tapahtui
muutos "huonompaan" suuntaan, eli Pontus ei jostain syystä
enää pidä Yepasta ja siitä syystä syntyi jo muutama pieni
yhteenotto Yepan ja Pontuksen välillä. Liekö Yepan käytös
muuttunut jotenkin Pontuksen asemaa uhkaavammaksi tai
jotain, mutta tällä hetkellä emme niitä halua / voi pitää
samassa tilassa sisällä. Turhaa niitä on stressata, kun
tilanteet voidaan välttääkin. Joten Yepa ja Hino muuttivat
sitten viime viikolla ulos tarhaan, saatiin niille se
koppikin viime viikonloppuna valmiiksi. Olimme varmoja
siitä, että malamuutit protestoivat öiden viettoa ulkona
viikonkin päivät, mutta ensimmäistäkään pihausta ei
yhtenäkään yönä ole kuulunut. Aamuisin Yepa ja Hino pääsevät
sisälle syömään ja illansuussa saavat olla sisällä jonkun
tunnin, vastaavasti Veera ja Pontus ovat yöt sisällä ja
muuttien ollessa sisällä illalla, ne ovat ulkotarhassaan. Ja
hyvin tuntuu tällainen järjestely sopivan sekä meille että
koirille.
Eilen oli malamuuttien tapaaminen täällä Ylämaalla, ja
oikein mukava päivä saatiinkin viettää, tosin hieman
sateisissa olosuhteissa. Muuttiporukka tuli pääosin heti
aamusta paikalle ja päivän mittaan vielä muutamia saapui
lisää. Ohjelma oli suhteellisen vapaamuotoinen - vähän
treeniä muuttien kanssa, tarvikevälittäjän kassan
kartuttaminen, kakaroiden "vaellus" ja tietysti
makkaranpaistoa ja kuulumisten vaihtoa. Saunoakin
mahdollisuus oli, mutta lämmittäminen meni sen verran
myöhäiseen, että montaa osallistujaa siihen ei enää ollut.
Minnan ja Ramin Nemolla riitti tekemistä, se kun sai
juoksutella tyttöjä pyörän ja triggerin kanssa. Iltapäivästä
pääsi meidän Hino koettamaan "opetustaitojaan", jotta
Kiska-narttu pääsi vähän testaamaan vetämistä. Hienosti Hino
homman hoitikin, veti oikein innolla sen kilometrin
mittaisen pätkän. Yleensäkin taas saatiin Hinosta uusi
positiivinen puoli esiin, se tuntuu sopeutuvan kaikkeen
uuteen välittömästi; viriteltyämme ketjut koirille, Hino
laitettiin ensimmäistä kertaa kiinni ja poika oli
välittömästi sitä mieltä, että tässä ollaan sitten, homma
ok. Ei yhtään riekkumista, kiljumista ym. protestointia.
Toisia muutteja kohtaan käytös oli ystävällistä ja Hino
käyttäytyi tosi hienosti ja rauhallisesti muutenkin. Kuvia
tapaamisesta löytyy Galleriasta.
Tänään Hino siis täytti puoli vuotta - äkkiä se aika
kuluu! Kovasti onnitteluja kaikille K-sisaruksille ympäri
Suomen!
|
| 8.9.2007 |
Ihanan viileitä iltoja jo ollut, pääsee
juoksuttamaan koiria pyörän kanssa ihan kunnolla, tosin Hino
ei vielä kovin isoja lenkkejä pääse tekemään. Tämän
viikonlopun projektina on ollut koirankopin rakentaminen
toiseen tarhaan. Hyvällä alulla jo ollaan, huomenna pitäisi
jatkaa rakentelua...
Hinosta kuvailtiin tuossa uusi videopätkä, se löytyy
tuolta Galleria-sivulta videopätkistä. Hinon liikkeitä oli
vähän tarkoitus kuvata, Yepastakin silloin suurin piirtein
saman ikäisenä vastaava pätkä tehtiin. Ihan suht' hyviltä
liikkeet näyttää, tosin koipia on vieläkin suhteessa aika
paljon, joten varmaan ne siitä vielä paranevat.
Ylämaan malamuuttitapaamiseen on enää viikko aikaa -
hieno juttu! Kyllä sitä jo onkin kovasti odotettu. Siitä
seuraava viikonloppu menee Neatut-kasvattipäivillä ja sitten
seuraavana viikonloppuna onkin Hinon Hyvinkään
pentunäyttelyn vuoro. Viikonloppuohjelmaa on siitä
eteenpäinkin vielä useamman viikonlopun verran, vähäisimpänä
ei suinkaan ALMA:n syyspäivät, joten kiirusta pitää koko
syksyn.Alla kuva aina iloisesta Hinosta ja toisessa
kuvassa kokovertailua 5,5 kk:n ikäisen Hinon ja 16,5 kk:n
ikäisen Yepan välillä.

|
| 2.9.2007 |
Mitähän sitä tällä kertaa uutisiin
kirjoittelisi...? No ilmat on vihdoinkin viilenneet
tarpeeksi, että pääsee useammin koirien kanssa pyöräilemään.
Hino on nyt ollut muutamalla pyörälenkillä mukana ja kylläpä
voi sanoa, että taitaa olla pojulla vetäminen verissä! Nyt
vaan pitää muistaa itse pitää pää kylmänä, ettei ahnehdi
liikaa liian aikaisin, vaan täytyy tuota vetopäätä varjella
ja pitää homma hauskana alusta loppuun asti. Mutta väkisin
tulee mieleen ajatus siitä, että jos Hinolla vaan homma
säilyy samanlaisena, on meillä vuoden päästä melkoisen hyvä
vetokoira. Hino on muuten kooltaan jo aika lailla Yepan
kokoinen, viereisistä kuvista löytyy todistekappale.
Muita juttuja sitten: Yepalle piti taas hakea silmiin
kortisonitipat ja antibioottisalvat - sen verran äkäisesti
taas alkoi silmät punoittaa ja rähmiä. Parin viikon päästä
olisi tarkoitus käydä taas suunnittelemassa niiden
ilmestyneiden ripsien hoitoa - onneksi niitä ei kuitenkaan
kovin montaa ole, eikä kovin isojakaan. Kyllä sitä kaikkea
pitää toisen kestää...
Eilen harjailtiin ja hoideltiin koiria läpi ja
Pontuksesta olikin kehkeytynyt melkoinen takkupesä. Sillä
tuntuu kastroinnin jälkeen muuttuneen karvan laatu todella
hassuksi - hetkessä tekee itselleen karmeita takkuja.
Takapään housukarvoista joutui muutaman takun ajamaan ihan
koneella pois - kampa ei olisi niihin enää pystynyt. Mahan
alustassa oli myös melko monta irtokarvamöykkyä, jotka
kuitenkin kampaamalla selvisivät. Taitaa tulla Pontuksen
turkinhoitoaikatauluun tihennystä, jos se kerran noin
nopeasti takuttaa sitä karvaansa. Yepalla taas lähtee lisää
karvaa - takareisistähän se pudotteli jo tuppoja pois joku
viikko sitten, mutta nyt vasta sitten lähtee etulapojen
päältä karvaa. Muutamalla kammanvedolla oli jo iso kasa
karvaa lattialla ja homman päätyttyä oli niitä jo
muovikassillinen.
Tänään käytiin Yepan ja Hinon kanssa Savitaipaleella
Match Showssa, lähinnä Hinon kanssa ekaa kertaa
näyttelyhommia treenaamassa. Hino on siis ilmoitettu
Hyvinkäälle pentunäyttelyyn ja kun ei se ole juurikaan
vieraita koiria tavannut, piti käydä katsomassa miten se
niihin reagoi. Samalla saisi vähän esimakua siitä, miten se
esiintyy. Suurin yllätys mätsärissä tuli siitä, miten
hienosti ja rauhallisesti Hino otti kaiken. Ehkä jatkuvalla
sateella oli jotain vaikutusta asiaan, mutta Hino ei
riekkunut yhtään liikkeessä ja seisoi todella hienosti
paikoillaan. Tuomarin suorittama hampaiden katsominen,
kivesten ja kropan kopelointikaan ei häirinnyt Hinoa
olleenkaan. Parikehästä Hino sai punaisen nauhan ja
punaisten pentujen loppukehässä palkintosija jäi
harmittavasti juuri nenän eteen - eli Hino oli pentujen 5.
paras. Tämä putoaminen kuulemma johtui tuomarin mukaan
siitä, että Hino liikkuu tosi hienosti, mutta ei ihan niin
hienosti kuin 4 muuta jäljellä olevaa. No, Hino loppukehässä
juostessaan epäili ilmeisesti perässään seuraavan koiran
tulevan tekemään pahoja ja kuikuili ja luimisteli taaksepäin
vähän väliä. Mutta kaiken kaikkiaan todella hienosti meni
Hinolla!
Pekka oli elämässään toisen kerran kehässä, esittäen
Yepan ja sielläkin tulosta tuli ihan kivasti; Yepa sai
isoissa punaisen nauhan ja punaisten loppukehässä sijoittui
sitten toiseksi. Tuomari oli Pekalle sanonut, että Yepa
liikkuu todella upeasti - silloin kun ei hypi. Noh,
liikkeelle lähdössä kaksi tai kolme "koikkaloikkaa" sen eron
sitten tekivät ykköseen. Mätsärissä kun pitää jostain ne
erot koirien välille saada. Kaiken kaikkiaan siis todella
hyvä mätsärireissu, vaikka vettä satoikin koko ajan.
Näin nämä kuulumiset tällä kertaa. Syksyn tulleen
kiireet vaan lisääntyvät, joten taitaa hiukan harventua nämä
päivitykset väkisin. Seuraava kotiprojekti olisi nimittäin
kopin tekeminen toiseen koiratarhaan, jotta talvella pääsee
malamuutit koppiin suojaan tarvittaessa, nykyisen katoksen
sijaan. Uusi tilattu objektiivikin saapui vihdoin, ja kuvia
tietysti on sillä räpsitty jo jonkun verran eli siis
valokuvia lisäilin muutamia tuonne Hinon pentukuviin, Yepan
galleriaan ja yksi kuva tuonne Koirakaverit-albumiinkin.
|
| 23.8.2007 |
Yksi pienimmistä on joukostamme poissa eli
toinen kääpiöhamstereistamme, Tommi, löytyi maanantai-aamuna
kuolleena terrariosta. Kuukautta vaille 2 vuotta ehti
Tommille ikää kertyä ja se on kääpiölle jo aika pitkä.
Hassua noiden hamstereiden lähdöissä on se, että Tommikin
oli edellisenä iltana elämänsä kunnossa ja touhuili
normaaleja juttuja terrassaan. Saa nähdä, meneekö Jerry heti
perästä, saman ikäisiä veljekset kun olivat ja sovussa
samassa terrariossa asustelivat.
Hei hei Tommi!
 |
| 19.8.2007 |
Johan sitä pikkuisen ilmat viilenivät,
että pyörälenkille päästiin! Hinon ja Yepan kanssa
testattiin eilen päivällä lähtöjä tuossa meidän pihatiellä.
Jälleen sujui vetoharjoitus hyvin. Tällä kertaa räpsittiin
jokunen kuvakin. Ne löytyy tuolta
Harrastus- albumista. Illalla käytiin sitten isompien
kanssa pyörälenkillä ja kyllä koirat tykkäsivät, kun
pääsivät pitkästä aikaa juoksemaan.
Lisätty muutamia kuvia myös
Hinon pentukuviin sekä
Luontokuva-albumiin.
|
| 14.8.2007 |
 Eipä paljon tarvi treenailla koirien
kanssa. Kello on 23.09 ja lämpömittari näyttää edelleen yli
20 astetta lämmintä! Päivät on ihan jotain käsittämättömän
kuumaa ja hautovaa ilmaa, ettei uskoisi. Toivottavasti tämän
viikon jälkeen alkaisi viiletä ja tulisi mukavan pitkä,
viileä syksy.
Yepalta juoksut oli ja meni ja nyt alkaa sitten karvaa
pudota. Ei vielä ole räjähtänyt, mutta kyllä sitä silti ihan
kiitettävästi irtoaa. Uskomaton määrä malamuutilla kasvaa
karvaa yhdestä ainoasta kohdasta. Monta kertaa kun yrittää
jotain kohtaa ihosta tutkia, saa tehdä kovasti töitä, että
saa sen ihon edes näkyviin.
Näyttelyitä syksylle olisi suunnitelmissa sen verran,
että Yepa varmaan lähtee ainakin Lahteen KV-näyttelyyn ja
Hinoa suunniteltiin vietäväksi Hyvinkään pentunäyttelyyn
syyskuun lopussa. Tosin Hinon kanssa olisi mukava käydä joku
mätsäri treenaamassa ensin, mutta ainoat täällä päin olevat
ovat toistaiseksi sattuneet juuri sellaisille päiville,
ettei mitään mahdollisuuksia ole ollut niihin ehtiä. Hinon
ensimmäisestä näyttelystä voipi tulla ihan mielenkiintoinen,
sen verran vauhdikas on tuo pikku kenguru, että jos neljä
jalkaa saa maassa pysymään edes useimmiten, on se jo aika
hyvin...

|
| 2.8.2007 |
Aloitetaan vaikka Hinon ensimmäisestä
"pyörälenkistä", jota kokeiltiin viime maanantaina;
Ajateltiin tosiaan testata pikku matkalla, miten Hino
valjaisiin ja pyörään kiinnitettynä lähtisi Yepan kanssa.
Valjaita on jo aiemminkin kokeiltu päälle ja niissä ei
tuntunut olevan mitään ihmeellistä Hinolle ja ei myöskään
tällä kertaa. Ensimmäinen 100 metriä Hinolla meni hiukan
ihmetellessä, että mikähän tämä juttu on. Sitten se hokasi,
että tässähän voi juosta ja lähti painamaan Yepan kanssa
rinnakkain, kuin olisi aina ollut tekemässä "töitä" siinä.
Hino meni ihmettelyn jälkeen liina tiukalla pyörän edellä,
tosin Yepa tietenkin vielä hoiti vetämisen. 500 metriä tuli
matkaa "lenkille" yhteensä ja todella lupaavalta vaikuttaa
tulevat vetohommat ainakin tämän perusteella! Ettei kukaan
nyt ymmärrä väärin, selvennetään vielä, että Hino EI vetänyt
pyörää eikä sen ole tarkoitus vielä tämän pidempää pätkää
juostakaan pyörän edellä, vaan harjoitellaan sitä lähinnä
innostuksen löytämiseksi ja totutteluna tulevaan
harrastukseen Yepan kaverina.
Lappeenrannan ja lähialueen malamuuttien tapaaminen on
Ylämaalla, Metjärven leirikeskuksessa 15.9.07 klo 10 alkaen.
ALMA:n foorumissa Tapahtumat-otsikon alla lisää aiheesta.
Tervetuloa vaan mahdollisimman moni paikan päälle! Muita
uutisia onkin sitten aika vähän, sen verran on vielä
mainostettava, että
UtaMuutin Kennelillä on nyt uudet nettisivut, minun
tekemät, käykäähän katsomassa!
Alla pari kuvaa "pyörätreenistä" eli lähtöjä ja tuloja.

|
| 27.7.2007 |
Kesälomareissu on tehtynä ja nyt on aikaa
taas päivittää sivujakin hiukan. Tällä kertaa
sukulaisvierailut pohjoiseen tehtiin hiukan eri tavoin kuin
ennen; Pekka ja pojat lähtivät junalla Rovaniemelle 15. pv
ja kiersivät siellä sitten Kemin kautta Ouluun torstaihin
asti. Pekka lähti junalla kotia kohti torstai-yönä ja minä
perjantai-aamuna Ouluun, junalla myös. Tällä tavoin koirien
hoitopaikkoja ei tarvinnut miettiä sen kummemmin, onhan se
neljä koiraa jo eri juttu saada hoitoon kuin yksi tai kaksi.
Varsinkin, kun ei niitä ihan mihin tahansa halua viedäkään.
Yepan juoksu jatkuu edelleen, tällä hetkellä vuotoa ei
juurikaan näy. Yepan silmiä tarkisteltiin samalla kun Hino
kävi hakemassa rokotuksen ja eläinlääkäri sanoi, että on
todella hyvin onnistunut se ripsien polttaminen - ei ole
luomet kiertyneet yhtään, eikä liiallista arpikudosta
syntynyt. Jokunen ripsi siellä molemmissa silmissä taas jo
on, muttei vielä ainakaan varsinaisesti silmän pintaa
ärsyttäviä, ei haavaumia eikä tulehduksia. Saatiin sitten
niitä uusia keinokyyneliä, jotka on Fucithcalmin
pohja-ainetta eli salvamaista. Kuukauden päästä suositteli
kontrollikäyntiä ja mahdollista suunnittelua sille
seuraavalle hoitokerralle.
Pontuksen tassu on nyt parantunut täysin, tosin hieman
ylemmäs samaan tassuun on nyt tullut jotain ihottuman
tapaista muutama pieni läiskä. Karvat ajeltiin sieltäkin ja
hoideltiin Terra-Poly-vetillä. Nämä hautovat ilmat ovat
kyllä vähän ärsyttäviä, kosteaa ja kuumaa, niin pöpöt
viihtyy.
Pekka lähti juuri pyörällä pihasta ja tarhoista kuuluu
hurja neljän koiran ulvonta! Toki ne olisivat kaikki
mielellään lähteneet mukaan lenkkeilemään. Taitaa vain olla
taas turhan kuuma ilma pyörälenkkiä ajatellen - saisivat
koirat vielä lämpöhalvauksen kun niin kovasti juoksuttaisi.
Kävely- / juoksulenkeillä iltamyöhällä on koirat kuitenkin
pääseet käymään, mitään raskaampaa ei ole voinut viime
aikoina harrastaa - iltaisinkin on ollut vielä sen verran
lämmintä.
|
| 15.7.2007 |
No johan vierähti aikaa edellisestä
uutispäivityksestä! Tosin elämä on ollut sen verran
"tapahtumavajaata", ettei mitään erikoista ole
kirjoitettavaksi ollutkaan. Mutta nyt jotain uutisia
kuitenkin:
Yepalla sitten alkoi vihdoinkin se juoksu,
mitä se on teetellyt jo pitkän aikaa. Jos samalla lailla
mennään kuin viimeksi, kestää se taas hetken aikaa. Yepan
kumpaankin silmään on ilmaantunut jälleen muutamia
ylimääräisiä ripsiä ja päivittäin on käytettävä
keinokyyneltä, jotta silmät pysyvät kunnossa. Harmillista,
mutta syksyllä oli suunnitelmissa muutenkin silmiä hoitaa,
kun ei se polttaminen välttämättä vie ripsiä lopullisesti
pois. Sitä vaan niin kovasti toivoi, ettei ripsiä kasvaisi
takaisin.
Pontuksen toisessa takajalassa huomattiin
perjantai-iltana jotain outoa ja tarkempien tutkimusten
jälkeen sieltä löytyi iho ihan vereslihalta varpaiden päältä
ja keskimmäisten varpaiden välistä. Ajelimme karvat pois
tassusta koneella ja puhdistimme Betadinella. Kuivailun
jälkeen laitoimme vielä Terra Poly vet-salvaa tassuun ja
Pontukselle kaulurin päähän. Hoitoa on nyt jatkettu koko
viikonloppu kolme kertaa päivässä ja tassu lähti paranemaan
heti. Todennäköisesti kostea keli yhdistettynä kuumaan
hautovaan lämpötilaan on saanut tassun ärtymään ja
Pontuksella kun on iät ja ajat ollut tapa vähän turhankin
paljon hoidella tassujaan, niin se on sitten varmasti
ärsyttänyt sen tuohon pisteeseen. Muissa tassuissa ei
vastaavaa ole.
Uusia kuvia olen lisäillyt Hinon
pentukuviin ja Yepan kuviin. Ja kuten huomaatte, yläkuvia
olen uusinut jonkun verran ja loputkin tulevat uusiutumaan
ihan piakkoin.
|
| 26.6.2007 |
Jaahas, Suomen kesän odotetuin juhla,
juhannus on jälleen vietetty. Juhannus meni meidän osaltamme
rauhallisissa merkeissä, kalastamassa ja nauttimassa
kauniista juhannusaattoillasta.
Lämpimien kelien takia koirat ovat edelleen "saaneet"
rentoutua. Toissapäivänä käytimme kaikkia iltasella
juoksemassa sydämensä kyllyydestä jääkiekkokaukalossa,
mukana olivat kaikki pienintä myöten. Yepa ja Hino saavat
riekkua päivittäin vapaana kotipihallakin, mutta Pontus ja
Veera eivät välttämättä pihassa pysy, joten kaukalo on oiva
paikka niiden juoksuttamiseen. Vauhti oli kova,
hännänhuippuna joka suuntaan oli juoksemassa Hino, kun ei
ihan vauhti vielä isojen mukaan riitä. Muutenkin poju on
reipastunut Yepan kanssa riehuessaankin, ei enää niin
kovasti tarvitse "pakoilla" ison Yepan ryntäilyjä.
Veeran karvanlähtö alkaa olla loppusuoralla, johan se on
aikakin luopua talviturkista. Kylläpä neiti näyttää taas
hoikalta, kun silläkin talvikarva on melkoisen paksu, paitsi
tassuissa. Hino ja Yepa ovat yhteistyönä kaivaneet omaan
tarhaansa lisää viileitä maakuoppia, yksi on urakoitu
katoksen alle, tosin sinne mahtuu vain Hino. Se onkin kyllä
hauska näky, kun mökin alta näkyy vain välillä pää, kun
pikkumies seurailee pihan tapahtumia.
Eilen ilmat olivat taas viilenneet niin paljon, että
Yepa pääsi pyörälenkille Pekan kanssa. Tasaista
ravityöskentelyä oli Yepa esittänyt ja loppukiri viimeiselle
puolelle kilometrille oli huima - täyttä kiitolaukkaa
kotiin! Sitä vauhtia kun Yepa vetäisi "sprinttikisoissakin",
ei edes huskyilla olisi jakoja neidin vauhtiin... Tämän
viikon sääennuste lupailee pyörälenkkikeliä muillekin
päiville, joten täytyy sää hyödyntää heti koirien
liikuttamiseen.
|
| 17.6.2007 |
Viikot kuluvat hurjaa vauhtia, sekä
koirien että kesäisten harrastusten parissa. Tämä viikko
varsinkin on ollut taas sellainen, että ei juuri
rauhoittumaan kotona ole ehtinyt...
Yepan kanssa kävimme Kotkan KV-näyttelyssä
ja kesäisen aurinkoisessa kelissä Yepa sai ensimmäisen
ERI-laatuarvostelun portugalilaiselta tuomarilta! Olipahan
hieno juttu - arvostelun voitte lukea
Tulokset-sivulta.
Hino on päässyt tekemään pii-iitkän lenkin
ihan yksin, lähikauppaan ja kiertäen takaisin, yhteensä n. 3
kilometriä. Reippaasti poju taivalsi pienissä
talutusvaljaissa, välillä innolla edellä, välillä jännittäen
takana. Muita Hinon kuulumisia Pentupäiväkirjassa.
|
| 9.6.2007 |
Jaahas, tapahtumarikas, erikoinen viikko
takana! Yepa testasi kyynpureman vaikutusta malamuuttiin,
mutta onneksi tällä kertaa selvisimme siitä säikähdyksellä.
Yepa nimittäin yritti saalistaa kyykäärmettä ja ennen kuin
hätiin ehdittiin, se puri Yepaa kuonoon, ihan kirsun
viereen. Täällä maalla kun asutaan, ei ilta-aikaan ole kuin
kiertävästi päivystävä eläinlääkäri saatavilla ja sinne
soittaessa saimme ohjeen antaa 3 kyytablettia Yepalle ja
ottaa uudelleen yhteyttä, jos alkaa olla muita oireita kuin
turvotusta. Kuono tietysti turposi aika reilusti, mutta
muita oireita ei tullut. Aamuun mennessä turvotus oli jo
laskenut muualta paitsi pureman puolelta. Kyykäärme oli
melko iso, joten se tuskin koko myrkkymääräänsä laski
puremaan, toisaalta yllättävän vähäisistä oireista päätellen
voi olla, ettei se käyttänyt myrkkyä ollenkaan. Hino oli
menossa myös saalistamaan Yepan kanssa, onneksi oli sen
verran iso oja välissä ettei se päässyt sinne menemään -
olisi voinut olla kohtalokkaampaa noin pienelle.
Kesä on tullut lämpimänä, lähes kuumana ja
koirat makoilevat kaivamissaan kuopissa tarhoissaan. Eipä
tarvitse juuri kovia lenkkejä niiden kanssa tehdä, kun
iltamyöhälläkin vielä on kovasti lämpöasteita.
Hinon pentupäiväkirja on nyt avattu -
sieltä voi lukea uusimmat jutut naperon touhuista.
Alla kuvia käärmeenpuremasta Yepasta.
|
| 3.6.2007 |
Noh-niinh... Vihdoinkin taas jotain
uutisia tänne ehdin laittamaan... Työn alla ovat yhdet
nettisivut ja niitä tehdessä ei omiaan juuri näköjään ehdi
"huoltamaan"...
Hino "pimpula" on hurauttanut muutaman viikon lisää ikää
ja on tällä hetkellä siis 11 viikkoa. Elopainoa on tullut
kilo-kaksi viikossa lisää siten, että herra perjantaina
punnituksessa painoi 9,5 kiloa. Kasvupatit ovat ilmaantuneet
etujalkoihin ja korkeutta on pikkumies saanut lisää.
Alkavalla viikolla pitäisi sitten ensimmäinen rokotus käydä
hakemassa. Muutenkin Hino on kehittynyt hienosti; Esim.
ruokaa saadessa osataan käydä maate ja odottaa lupaa.
Sellainen tuumailijahan tämä Hino toisaalta on, usein
ulkonakin tällää pepulleen istumaan ja ihmettelemään
maailman menoa, toisaalta sitten melkoisen vilkas riiviö.
Tosin riiviötoiminta keskittyy kaikkien mahdollisten ihmisen
ruumiinosien pureskeluun, muut terroristityöt ovat ainakin
toistaiseksi loistaneet poissaolollaan.
Kynsienleikkuu sujuu hienosti, Hino maata rellottaa
selällään jalkojen välissä ja kynnet nipsautellaan poikki.
Hino rakastaa sylissä olemista ja on monta kertaa
nukahtanutkin syliin. Kuten Yepakin pentuna kesäkuumilla, on
Hinokin löytänyt vuolukivisen takan edustan kivilaatat
mukavan viileänä nukkumapaikkana. Hino myös autoilee
sujuvasti - tänään käytiin viemässä Jere Savonlinnaan,
Tanhuvaaran Urheiluopistolle Maajoukkueen Futisleirille ja
koko matka sujui ilman kiljumista ja Hino tyytyväisenä
nukkua kellotti kylmäkallejen päällä. (<-- Oma "patentti"
ilmastoimattomaan autoon...)
Hino "naurunaama" Yepalla kuuma pyörälenkin jälkeen
Pyörälenkkiä on yritetty koirien kanssa tehdä aina kun
voidaan, on vaan ollut enimmäkseen sen verran lämpimät
kelit, ettei iltamyöhälläkään ole viitsinyt juoksuttaa
toisia läkähdyksiin. Veera alkoi pudottaa talvikarvaansa
pois vasta nyt, melkoinen pölinä vaan käy, kun sitä
rapsuttelee. Yepa taas puolestaan on saanut melko hienon
kesäkarvan, häntäkin näyttää taas hienolta, ei enää mikään
"rotanhäntä"...
Yepa teettelee toista juoksuaan, isomman asian jälkeen
oikein kuopii ulkona. Kaikki hajut kiinnostavat enemmän ja
enemmän, ja hellittelyn kaipuu tuntuu kasvavan. Eiköhän
tuota ole juoksu taas parhaimmillaan, kun Kotkan
KV-näyttelyyn ollaan menossa. Silmien osalta näyttää todella
hyvältä - luomet ovat parantuneet todella hyvin, eikä
polttokohdat juurikaan enää näytä punaisilta, vaan ovat
tummuneet takaisin entisen värisiksi. Ja mikä tärkeintä,
silmät eivät vaivaa eivätkä rähmi.
Hinon ja Yepan leikit sujuvat muuten oikein hyvin,
ulkona Hino kuitenkin edelleen arastelee riekkua Yepan
kanssa. Yepa kun välillä saa niitä hepuleitaan, niin
muutaman kerran on juossut Hinon kumoon. Niinpä Hino on
katsonut paremmaksi juosta kiireesti puskaan tai auton tai
ihmisten jalkojen viereen turvaan, kun Yepa lähestyy
juosten. Sitten kun Yepa lähtee poispäin, kipittää Hino
kovaa kyytiä perässä. Hammastelu- / painileikit on sisällä
välillä melkoista katseltavaa. Pitää ihan välillä komentaa
Hinoa, kun se iskee naskalinsa Yepan huuleen, ja Yepa jo
huutaa apua. Sisua löytyy pienestä pojasta. Jalostusuroksen
elkeitä on Hinolta myös löytynyt - sopivaan asentoon kun
Yepan päälle pääsee, alkaa semmoinen "teputus" että oksat
pois. ;-)
Mutta tässäpä näitä kuulumisia jälleen - koitetaan saada
niitä taas vähän useammin tännekin laiteltua!
|
| 21.5.2007 |
Off Snow-viikonloppu on nyt takanapäin ja
kivaa oli. Ensin kuitenkin Yepan kuulumisia: Eli Yepan
silmät ovat paranemassa tosi hyvin. Ne näyttävät todella
hyviltä, kun ei niistä ainakaan tällä hetkellä huomaa
ainuttakaan ylimääräistä ripseä. Yepa on huomattavasti
iloisempi ja touhukkaampi kuin ennen operaatiota, vaikkei se
ennen sitäkään mitenkään flegmaattinen ollut. Ihana katsoa
koiraa, jolla ei enää satu silmiin!
Hino on totutellut pikku hiljaa tarhassa
oloon ja hyvin tuntuu Yepan kaverina sujuvan. Kun joku
meistä on ulkona, silloin pitää muuttimaiseen tapaan
protestoida, mutta kun menee sisälle, hiljenee Hinokin heti
ja menee Yepan kainaloon nukkumaan.
Off Snow-kisoihin tosiaan suunnattiin
viime lauantaina ja tunnin verran myöhästyttiin eksymisen ja
harhailun vuoksi (kiitos vaan Fonectan reittipalvelu!) Tuli
jo mieleen, että soitamme Terolle ja kysymme mistä se haluaa
hakea Widon, kun ei me ehditä ajoissa kisaamaan. Lopulta
kuitenkin perille löydettiin ja Pekkakin ehti hyvin
kisaamaan. Matkanahan kisoissa oli 2 x 4,1 km ja isot
valjakot olivat jo omansa ajaneet. Ensimmäisellä
kierroksella Widolla ei kauheesti vetämiset kiinnostaneet ja
Pekalla irtosi matkalla pyörästä ketjut ja näin ollen aika
oli päälle 18 minuutin. Toisella kierroksella Widollakin
intoa löytyi enemmän ja aika parani yli 4 minuuttia, ollen
toiseksi nopein kaikista malamuuteista. Loppusijoitus oli
Pekalla ja Widolla 6. miesten pyöräluokassa.

Pekka ja Wido tulossa maaliin
Yepa ja Hino olivat kumpikin mukana ja
tuli testattua se, että
Hino viihtyy kohtuullisen hyvin näyttelyhäkissä autossa,
toisin kuin kotona. Päivä oli hyvin tuulinen, ja Yepalla
tuntui se ilmassa leijuva pöly ja tuuli ottavan silmiin,
joten sekin vietti päiväänsä autossa suojassa. Kisoissa oli
paikalla myös Hinon pentuesisaruksia, Jyry ja Raid, joiden
kanssa Hino pääsikin leikkimään kisojen jälkeen. Vauhtia
junioreilla riittikin lämpimästä kelistä huolimatta.
Oikein mukavaa oli taas tavata
malamuuttituttuja ja viettää mukava päivä kisailujen
merkeissä. Kiitoksia paljon tapahtuman järjestäjille sekä
Terolle ja Virpille Widon lainasta!
Kisakuvia löytyy paljon osoitteesta:
www.malamuuttierkkari.fi
ja sieltä galleria.
Alla pari kuvaa Hinosta leikkimässä
sisarustensa kanssa.

|
| 16.5.2007 |
No niin, Yepan ensimmäinen ripsien
operointi on takana päin. Silmissä oli parikymmentä
ylimääräistä ripseä jokaisessa luomessa ja niistä osa oli
kääntynyt suoraan sarveiskalvoon päin. Polttamalla niistä
poistettiin suurin osa, lähinnä juuri ne jotka eniten
silmissä häiritsivät. Nukutus ja herääminenkin sujuivat
hyvin, vaikka etukäteen vähän jännittikin, kun nuo
malamuutit usein ovat tuollaisille aineille herkkiä ja
nopeita reagoimaan. Ensimmäistä rauhoitetta saatuaan Yepa
uinahti jo kahdessa minuutissa ja ell sanoi edelliselle
potilaalle (10 kg painavampi rottwailer) antaneensa
kaksinkertaisen annoksen Yepaan nähden ja sen uinahtamiseen
meni silti melkein 20 minuuttia. Arvatkaahan muuten, mihin
Yepa sitten kotona ekan kerran kunnolla heräsi? No tietenkin
siihen, kun Hinolle annoin ruokaa. :-) Yepa syöksyi horjuen
keittiön ovenpielet ryskyen keittiöön: "Missä mulle
ruokaa?", olihan siltä aamupalat jäänyt nukutuksen takia
syömättä.
Yepa sai kotiintuomisiksi
Oftan-kortisonitippoja ja kaulurin viikoksi päähänsä. Ei
kyllä voisi kypsempää koiraa nähdä, kuin meidän Yepa
kauluri päässään! Se ei sitten yhtään tykkää siitä... Ja
nukutuksen vuoksihan sitten jää Yepalta Iisalmen näyttely ja
erkkari väliin, hmph...
Hino touhuilee kovasti ja yritti tänäänkin
saada nukkuvaa Yepaa leikkimään kanssaan. Kun ei toisesta
kaveriksi ollut, päätti Hino käyttää tilaisuutta hyväksi ja
käpertyi Yepan kylkeen nukkumaan. Olipahan ne hellyttävän
näköisiä ollessaan siinä.

Eilen Yepa ja Wido kävivät Pekan kanssa 7
kilometrin pyörälenkillä. Mie ajelin autolla edellä ja
välillä perässä, varmuuden vuoksi, jos jotain sattuu. Tosi
hienosti vetivät kumpikin, varmaan alkumatkasta puolet meni
todella vauhdikkaasti laukaten, kun nuoret koirat purkivat
innostustaan. Yepalla on melkoisen pitkä raviaskel ja niinpä
Wido joutui useasti laukkaamaan ja jos Wido hidasti raville,
jäi se Yepasta heti jälkeen. Widolla tosin on talviturkki
vielä suurimmaksi osaksi tallella, joten kevyemmässä
kesäturkissa Yepalla ei ollut niin kuuma tehdä töitä. Lenkin
jälkeen molemmille maistui jäiset mansikat - vain
kermavaahto ja shampanjat puuttuivat...
Off Snow-kisat on sitten lauantaina ja
sinne ainakin Pekka Widon kanssa suunnistaa. Yepan tilanteen
mukaan lähden minäkin, jos vain mahdollista. Pyöräluokissa
onkin melko monta osanottajaa. Mutta kaikki Off
Snow-kisoihin tulevat, nähdään toivottavasti
lauantaina Ohkolassa!
Ps. Lisäilin kuvia Hinon, Harrastuskuvien
ja uuteen Yepan albumiin - käykäähän katsomassa.
|
| 13.5.2007 |
Hinolle tuli perjantaina täyteen 8 viikkoa
ja puntarilla käydessä painoa oli tullut 1-1,5 kiloa lisää
eli poju painaa nyt 6,5 kiloa. Pentu on kotiutunut hyvin ja
on mitä mainioin pikkumuutti. Todella jännä seurata miten
voi olla samassa rodussa kaksi niin eriluonteista yksilöä!
Onpahan nähty sekin ihme, että Yepa antaa
Hinon hyppiä ja kiikkua päällänsä lattialla maaten.
Muutenkin Yepa on näyttänyt uusia puolia itsestään Hinon
tultua taloon, positiivisessa mielessä. Pontus ei tahdo
Hinon kanssa leikkiä, kuten ei Yepankaan kanssa silloin kun
se oli vielä pieni. Veera ei juurikaan Hinoa noteeraa,
antoipa kuitenkin yksi ilta Hinon tulla häntänsä päälle
viereen nukkumaan.
Mutta tässäpä näitä kuulumisia tältä
kertaa - seuraavalla kerralla sitten lisää.
|
| 8.5.2007 |
Hino on saapunut kotiin! Ensin täytyy
kehaista sen verran noita meidän poikia, että eilisen
Etelä-Saimaa-sanomalehden etusivulla oli iso kuva meidän
Jerestä, urheilusivuilla toinenkin kuva, pari kuvaa joissa
näkyi Tonykin ja Jeren ja Pekan haastattelu. Sunnuntaina oli
painikisat, joissa Jere otti kuukausikisoissa kultaa ja Tony
pronssia. Sen jälkeen painittiin vielä seuran mestaruuskisat
ja molemmat pojat kuittasivat itselleen mestaruudet.
Kuinkahan moni 8-vuotias poika pääsee urheillen ison lehden
etusivulle pääjutuksi?
No niin, sitten siihen Hinoon. Sunnuntaina
kisojen jälkeen ajeltiin suoraan Iisalmelle Hinoa hakemaan.
Ajateltiin olla Neatutilla yötä, niin ei tarvitse yöllä
ajella takaisin päin. Paikalla oli vielä 4 pentua, ja
kylläpä ne olivatkin suloisia! Iltamyöhään meni touhuillessa
ja jutellessa Annen ja Joken kanssa, joilla vielä oli
aikainen aamuherätys. Kiitos vaan vieraanvaraisuudesta
Hernejärvelle!

Yepa tuli mukaan Hinon hakureissulle ja
alkuun jännitimme, miten neiti ottaisi pennun vastaan. Sehän
sujuikin sitten kuin vettä vaan ja samaan peräkonttiin
koirat voitiin laittaa ja siellä ne matkan ajan nukkuivat.
Yepa tosin ajatteli, että jos hän tuijottaa tarpeeksi kauan
poispäin, se kakara varmaan katoaa siitä vierestä jonnekin
ja Hino taas näytti siltä, että se oli löytänyt oman idolin
- kuten kuvasta näkyy. Matkalla pysähdyttiin
useamman kerran ja Hino rohkeasti kipitteli paikasta
toiseen. Ja saihan se heti paljon ihailijoitakin.
Kotona oli edessä vielä Pontuksen ja
Veeran esittely. Pontus tuumasi heti tapansa mukaan "Jee, se
on pentu, jee, no olkoon ja tulkoon nyt..." Veeran kanssa
olikin vähän enemmän työtä, se kun tapansa mukaan oli heti
ärhäkkänä tarhasta kun näki vieraan karvakasan pihalla.
Ulkona tutusteltiin, mutta sen verran äkkiliikkeitä Veera
teki, että laitettiin se sisälle näyttelyhäkkiin. Minä
istuin häkin eteen, Hino oli minun ja häkin välissä ja
syötin Veeralle nameja. Jonkun ajan kuluttua alkoi näyttää
siltä, että Veeran voi ottaa häkistä pois. Ja homma sujuikin
sen jälkeen ihan hyvin. Ei Veera tätäkään pentua rakasta,
mutta sietää kuitenkin.
Yön Hino oli meidän makuuhuonessa, muiden koirien ollessa
oven toisella puolella. Yöllä ei Hino itkenyt ollenkaan,
pari kertaa olisi halunnut leikkiä. Aamulla ei ollut mitään
asioita tehtynä sisälle, mutta sen verran hidas oli Pekka,
että paperille ehti Hino käydä asiat tekemässä.
Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä on mukava
olo, täytyy toivoa, että nämä lauman suhteet pysyvät näin
hyvinä jatkossakin. Juttua lisätty myöskin Hinon sivulle!

Neatut Kiluagnaq "Hino"
|
| 3.5.2007 - päivitys2 |
Kävimme Yepan kanssa tosiaan
silmäpeilauksissa ja melkoisen surullisia uutisia sieltä saimme kotiin:
Yepalla on molemmissa silmissä
Distichiasiksen lisäksi myös HC, erittäin agressiiviselta
vaikuttava, joka todennäköisesti on sokeuttava. Ja jottei se
olisi riittänyt, on siellä vielä PHTVL, eli mahdollisen
kaihileikkauksen tulos ei juuri auttaisi, kun linssin takana
on PHTVL:n aikaansaama "plakkia" eli sikiöaikaista
verisuonistoa. Distichiasiksen hoito aloitetaan kahden
viikon päästä ja polttamalla pyritään saamaan häiritsevimmät
ripset pois. Syksyllä saa saman homman tehdä sitten
uudelleen.
HC:n ja PHTVL:n osalta seuraava
silmäpeilaus vuoden, puolentoista päästä kertoo enemmän
mahdollisesta etenemisestä ja sen vauhdista.
Hyvin surullista, varsinkin Yepan
kannalta.
|
| 3.5.2007 |
Tänään Yepalla on virallinen silmäpeilaus
Pätilän Jaanalla. Samalla selvittelemme hoitokeinoa Yepan
silmissä oleville ylimääräisille ripsille. Ripset ovat
viimeisen puolentoista kuukauden ajan alkaneet vaivata Yepaa
enemmän ja enemmän, toissapäivänä silmät olivat niin
ärsyyntyneet, ettei Yepa oikein sietänyt niitä edes auki
pitää ja vilkkuluomet nousivat silmän eteen suojaksi.
Keitetyllä vedellä huuhtelua, antibioottisalvaa ja
keinokyyneltä käyttämällä saatiin ne nyt taas vähän
rauhoittumaan. Mutta itsestään selvää on, että niille täytyy
pikaisesti tehdä jotain, ettei näkö silmistä lähde. Voimme
vain kuvitella, miten ikävän ja kivuliaan tuntuista
tuollainen koiralle on. Jokainen jolla on joskus ripsi tai
muu roska silmään mennyt, tietää tunteen. Yepalla se vaan ei
mene ohi, kuten roskan poistuessa vaan se jatkuu. Kaikesta
huolimatta ihmettelemme sitä, miten Yepa silti jaksaa olla
iloinen ja touhukas oma itsensä.
Lisäilin sivuille uusia juttuja, kuten
sunnuntaina hakemallemme uudelle pennulle, Hinolle, oman
sivun, muokkailin kuvia ja päivittelin tekstejä siellä
täällä.
|
| 29.4.2007 |
Lahden näyttely on takanapäin ja oikein
tyytyväisiä ollaan Yepan saamaan arvosteluun, JUN EH,
varsinkin kun neiti oli vielä tänään suhteellisen
karvaton... Tulossivulta voit lukea arvostelut
kokonaisuudessaan. Hienosti Yepa käyttäytyi
näyttelypaikalla, vaikka kehä olikin postimerkin kokoinen.
Tosin liikeitä ei juuri päässyt siinä esittelemään, mutta
ihan riittävän hyvin ravia juuri ja juuri mentiin. Seuraava
näyttely- ponnistus on sitten Iisalmen näyttely ja
malamuuttien erkkari seuraavana päivänä. Sitten luultavimmin
jäädään odottamaan talviturkkia ja vasta sitten näyttelyyn.
Mukava oli tavata taas tuttuja muuttiporukoita Lahdessa,
terkkuja vaan kaikille!
Talvipäivillä kuvattu video Hugon (Salomaan Boss)
ennätysvedosta kuormanvedossa on nähtävillä
TÄÄLLÄ. Videotiedostoon melko suuri, joten lataamisessa
kestää jonkun aikaa ja suosittelen, ettei modeemilla
välttämättä kannata yrittää.
 |
| 18.4.2007 |
Viime yönä sattui suhteellisen koominen
tapahtuma, johon en
itse harmikseni herännyt, mutta Pekan kertomana kuulosti
kieltämättä todella hauskalta... Pekka heräsi siihen, että
joku vinkuu sängyn vieressä paukuttaen samalla hännällään
tohkeissaan ja samaan aikaan sängyn alta kuuluu kaameaa
murinaa ja ärinää. Silmät auki saatuaan sängyn vieressä oli
koira vessan roskiksen heilurikansi päässään ja otettuaan
sen pois, paljastui sen takaa Veera. Yepa oli sängyn alla
ollut nukkumassa ja Veeran tultua pönttö päässään
makuu-huoneeseen, sehän oli varmaan kuvitellut ties minkä
avaruusolion tulleen meitä noutamaan ja hurjistuneena murisi
sängyn alla pelottavalle ilmestykselle. Pekan saatua kannen
pois Veeran päästä, oli Yepankin murina loppunut siihen
paikkaan. Jonkun aikaa oli kuulemma Pekan pitänyt asialle
nauraa ennen kuin malttoi jatkaa uniaan. :-)
Toissapäivänä oli kaunis auringonpaiste ja
kun Yepalla nyt on jo vuosi ikää, ajateltiin kokeilla miten
pyynnöstä esteen hyppääminen sujuisi. Jere innokkaana halusi
sitten Yepaa opastaa ja hyvinhän tuo sujui, kuten kuvasarjassa näkyy. Ehkäpä kaksikko nähdään
jossain vaiheessa kisakentilläkin...?!
Pyörälenkillä toissapäivänä sai Pekka
kokeilla miten vauhdikkaasti pyörä lähtee eteenpäin, kun
Yepan ja Pontuksen edestä ampaisee kissa vauhtiin. Oli
melkoiset kiihdytykset kuulemma saanut. Kissa oli lopulta
hypännyt metsään ja Yepa oli käskyllä ensimmäisenä jatkanut
matkaa, Pontus ei olisi millään malttanut antaa kissan
mennä. Itse pääsin Veeran kanssa lähtemään vähän myöhemmin
perässä ja eka 2,5 kilometriä oli melkoista vauhtiajoa.
Veera kun tarhasta katseli toisten lähtöä oli se tietty
vakuuttunut siitä, että kun tarpeeksi lujaa mennään, saadaan
muut kiinni. Sitten alkoi neidillä usko loppua ja matkanteko
alkoi muistuttaa tavallista ravivauhtista lenkkiä. Tänään
käytiin juoksuttamassa koiria kaukalolla, se kun on
karkaileville koirille oiva vapaanajuoksutuspaikka
koirapuiston puuttuessa. Ei muuta kuin luukut kiinni ja
siellä koirat pysyy. Vauhti ei kyllä ihan niin kova ollut
kuin yleensä, liekö sen verran lämmin keli oli.
|
| 13.4.2007 |
Onnea Yepa 1 vuotta! Illalla juttua
lisää...
No niin, nyt vihdoin aikaa kirjoittaa se
lisäjuttukin... Tosiaan tasan vuosi on aikaa siitä, kun Yepa
putkahti kovasti odotettuna maailmaan. Muutama päivä meni
jännittäessä, kunnes saimme vihdoin kuulla, että Yepa tulee
meille koiraksi. Siitä se sitten vielä kovempi odotus alkoi,
siihen päivään että Yepa vihdoin kotiutuu meidän luoksemme.
Kulunut vuosi on tuonut Yepan mukana
perheeseemme paljon isää huumorintajua. Vaikka malamuutti on
mm. koulutuksellisesti aivan omaa luokkaansa, olemme todella
sitä mieltä tällä hetkellä, että malamuutti on meidän
perheeseen juuri se oikea rotu. Eikä siitä taida enää
paluuta olla... ;-) kuten uuden pennun tulo kertoo.
Haasteellisuuden vastapainoksi Yepa on tuonut elämäämme
uskomattoman määrän uteliasta, rakastavaa ja metkuilevaa
koiramaista pilkettä jokaiseen päivään! Laulun sanoin
voisikin sanoa: "En päivääkään vaihtaisi pois."
Malamuutin sielunelämä alkaa päivä
päivältä käydä tutummaksi, mutta juuri kun luulet tietäväsi
jo jotain, opitkin taas jotain aivan uutta. Sepä onkin juuri
se yksi malamuutin hauskimmista piirteistä, yksikään päivä
ei ole tylsä ja samanlainen.
Tässä vaiheessa kiitämme Annea ja Jokkea
Neatutilta, että olemme tämän upean neidin meille saaneet!
KIITOS!
Sitten vielä vähän muita asioita; Eilen
kävimme testaamassa upouusia liinoja, jotka Jokke oli meille
tehnyt. Pontus pääsi keulille johtajaksi, Yepa ja Veera
pyöräpariin. Koko viritys kytkettiin Pekan pyörään ja minä
lähdin itse omalla pyörällä mukaan sekä tarvittaessa
kirittäjäksi, että auttamaan jos homma ei sujukaan. Alku
meni vähän hässäköimiseksi, kun Pontus ei suostunut
lähtemään eteen, Veera pyöri liinoissa kuin
väkkärä sotkeutuen niihin ja lopulta tytöt kävivät jo niin
kuumina, että rupesivat rähäköimään toisilleen. Erottamiseen
riitti karjaisu; "Valjakossahan ei tapella!" ja päästiin
lopulta matkaan.
Alkusähinöiden jälkeen homma sujuikin ihan
mielettömän hyvin. Pontus juoksi keulilla ja tytöt perässä.
Vauhtia oli oikein sopivasti, ei kuitenkaan liikaa. Pontus
tapansa mukaan juoksi usein miten liina vähän löysänä, mutta
Yepa ja Veera vetivät tosi hyvin. Pontuksen johdolla
käännöksetkin sujuivat hyvin, siksipä se sinne keulille
laitettiinkin - tällä hetkellä ainoa, joka varmasti käskyt
osaa ja tottelee.
Viimeisen puolen kilometrin kohdalla
Pontus päätti, että nyt hälle riitti ja otimme sen pois
liinoista, kun alkoi olla joka metrin välein jompi kumpi
tytöistä pääliina kainalossa Pompin hidastellessa. Yepa ja
Veera vetivät sitten hienosti loppumatkan kotiin, Pontuksen
tullessa minun kanssa pyörällä loput 500 metriä. Kaiken
kaikkiaan todella hieno testireissu, pituutta näin
ensimmäisellä kerralla 3 kilometriä. Hienon näköistä menoa,
alkuun innostunutta laukkaa ja sitten tasaista ravia kolmen
koiran voimin. Oikein harmittaa, ettei kameraa pystynyt
ottamaan mukaan. Jossain vaiheessa kokeillaan sitten Yepaa
keulilla, miten sillä johtajan hommat sujuisivat.
Tämmöisiä tarinoita tällä kertaa - ensi
kerralla taas lisää. Mukavaa viikonloppua kaikille!
|
| 12.4.2007 |
|
| 8.4.2007 |
Eilen kurvailtiin katsomaan Iisalmen
suuntaan Neatutille uusia pentuja katsomaan. Kyllä oli jo
mainio meno päällä pennuilla, ikää eilen juuri tasan 3
viikkoa. Vielä ei ihan ratkennut, mikä uroksista meille
sitten toukokuussa saapuu, mutta ehdotuksia on jo mielessä.
Kuvia pennuista löytyy seuraavan linkin
takaa:
Uusia Neatuttilaisia.
|
| 31.3.2007 |
Kevättä, mahatautia ja silmätulehdusta on
uutisten teemana tänään. Puolet meidän perheen ihmisistä on
ollut viime viikon ärhäkässä vatsataudissa. Kevät on ollut
kauneimmillaan saman viikon, mutta kipeänä ei ulos paljon
pääse - harmi.
Yepalla jää nyt Lappeenrannan näyttely
sitten väliin, kun sille iski sidekalvon tulehdus ja
lääkekuurit on päällä. Ylimääräiset ripset ovat ärsyttäneet
silmiä ja saivat ne sitten tulehtumaan. Viikon ajan Yepalla
on kortisonitippakuuri, sen jälkeen antibioottisalvakuuri ja
sen jälkeen sitten säännöllisesti keinokyynelsalvaa
suojaamaan silmiä jatkossa. Kunhan Yepalle tulee vuosi
täyteen, viemme sen sitten virallisiin silmäpeilauksiin ja
rupeamme suunnittelemaan mahdollista operointia niille
ylimääräisille ripsille. Ripsiä on todellakin sen verran
paljon, ettei niitä kannata ruveta nyppimään, eikä varmaan
polttamaankaan, vaan hoitona on mahdollisesti leikkaus.
Mutta silmäspesialisti sen sitten päättäköön.
Muuten elämä jatkaa kulkuaan, Pontus ja
Veera molemmat joutuvat "dieetille", sen verran ovat
ruvenneet pyöristymään.
Itse asiassa taitaa olla niiden aika siirtyä senioriruokaan,
ikää kun molemmilla alkaa olla sen verran. Saavat sitten
määrällisesti vähän enemmän ruokaa kuin normaalia ruokaa, ei
näytä niin "säälittävältä" niiden ruoka-annos. Pyörälenkkiä
on Pontuksen ja Yepan kanssa käyty tekemässä, Veera vielä
parantelee jalkaansa.
Pääsiäinen lähestyy kovaa vauhtia ja
pääsemme vihdoin katsomaan tulevaa perheenjäsentämme.
Malttamaton odotus
sen kun kovenee!
|
| 23.3.2007 |
Ehkäpä nyt uskaltaa paljastaa, että meille
on tulossa toinen muutti Neatutilta. Pennuilla on nyt ikää
viikon verran ja Yepa on saamassa "pikkuveljen" eli joku
neljästä uroksesta saapuu ihastuttamaan meidän elämää
toukokuussa! Pentuja pääsee ihastelemaan Neatutin sivuilta
TÄSTÄ. Pääsiäisenä olisi tarkoitus mennä pentuja
katsomaan ja sitten alkaa "kuvasaasteen" jakelu täällä
meidän sivuilla.
|
| 18.3.2007 |
Kevät on tulossa vauhdilla, ainakin mitä
Yepan talvikarvan lähtöön tulee. Joka toinen päivä vähintään
Yepan kokoisen karvakasan saa kampailla neidistä irti. Kelit
on kieltämättä olleet melko lämpimät vuodenaikaan nähden,
joten tänä vuonna taisi lumikausi jäädä todella lyhyeksi.
Tosin tällä hetkellä ulkona myrskyää siihen malliin
lumituiskun kera, että huomenna voi olla yllätys pihalle
mennessä - puoli metriä lunta... Ensi torstaille on luvattu
tänne kuitenkin +10 astetta, joten eiköhän sitä sitten
kahlailla melkoisessa sohjossa.
Yepan kotikennelistä Neatutilta kuului
perjantaina mukavia uutisia: Neatuttilaisten määrä on
kasvanut 7 uudella jäsenellä. Onneksi olkoon kovasti Annelle
ja Jokelle! Pääsiäisenä kurvataan uusia tulokkaita
katsomaan.
Yepan yksivuotispäivä lähestyy kovaa
vauhtia - eipä sitä millään uskoisi, että aika kuluu näin
nopeasti! Vastahan se neiti pienenä pallerona meille saapui
ja nyt jo aletaan olla teini-iässä... Tänään sattui
sellainenkin "ihme", että Pontus ja Yepa sulassa sovussa
nuoleskelivat jäätelönloppuja päät samaan purkkiin
ängettyinä. Loppuvaiheessa Pontus tosin kokeili vetää purkin
reunasta koko purkin itselleen, siinä kuitenkin
onnistumatta.
Pontus ja Yepa ovat tällä hetkellä
toisilleen tosi hyviä kavereita. Varsinkin Yepa haluaisi
leikkiä jatkuvasti, Pontus hiukkasen harvemmin. Hauskan
näköistä touhua, molemmilla tassut läimii ja hampaat
kalahtelee. Sisällä touhua on tosin rajoitettu, ihan
turvallisuussyistä, mutta ulkona leikki sujuu tarhassakin.
Leikin päättyessä Pontuksen taholta, molemmat ravistelevat
itseään, karistavat ikään kuin mahdolliset jännitteet
väliltään ja rauhoittuvat.
Veera ja Yepa tulevat myöskin tällä
hetkellä hyvin toimeen, tosin ne eivät keskenään leiki, kun
Veera ei oikein leikkiä osaa - se on siihen hommaan vähän
liian "tosikko". Samassa tarhassa ne kuitenkin voivat olla
ja keittiössä mahtuvat kaikki kolme yhtä aikaa syömään ilman
riitaa. Tosin jompi kumpi meistä Pekan kanssa on keittiössä
huolehtimassa varmuuden vuoksi siitä, ettei toisten kupeille
mennä, Pontus pitää kyllä huolen omistaan ihan itse.
Näin nämä kuulumiset tällä kertaa, ensi
kerralla voi olla muutakin kerrottavaa...
|
| 5.3.2007 |
Alman Talvipäivät ovat ohitse ja mukavien
muistojen kera. Viime torstaina ajeltiin kauniiseen
Metsäkartanon pihapiiriin, jossa meitä oli jo lämmin
asuntovaunu odottamassa - kiitos Mikan ja Sirkan, sekä Teron
ja Virpin.
Perjantai-aamu valkeni leutona ja paikalle oli tullut
paljon muutti-ihmisiä ympäri Suomen. Pisin matka taisi tulla
Porista Rautavaaralle. Aamun ensimmäisenä ohjelmanumerona
oli ajajien kokous ja lähtönumeroiden arvonta, sekä
valjakkokisaajille, että hiihtäjille. Keli oli hiukan lämmin
ja ura pehmeä, joten huippuaikoja ei kisassa saatu aikaan.
Yepakin pääsi osallistumaan koirahiihto-kisaan 3 kilometrin
matkalla ja oli Pekan kanssa hienosti hopeasijalla.
Virallisen osuuden aika tuli illansuussa, kun Alma:n
vuosikokous järjestettiin. Loppuilta sujuikin sitten
rattoisasti porukalla iltaa istuessa, makkaraa paistaessa ja
laulun raikuessa. Ramin järjestämään "pulkkarescueenkin"
joutui Pekka yön tunteina turvautumaan... ;-)

Pekka ja Yepa maalisuoralla
Lauantaina aamulla oli vuorossa lasten kisa. Vauhtia ja
hupia riitti muksujen kiitäessä reellä koirien perässä.
Jarrumiehillä oli tekemistä vauhdin pysäyttämisessä
maaliviivalla, ettei matka olisi kovin pitkälle jatkunut.
Päivällä Yepa pääsi valjakkoajolle minun ja Widon kanssa.
Jokke meni edellä omalla valjakollaan, ja Tero tuli omien
koirien kanssa perässä. Kolmen kilometrin lenkki taittui
mukavasti, Yepa ja Wido tuntuvat toimivan todella hyvin
yhteen. Minulle oikealla reellä ajelu oli elämäni
ensimmäinen ja pakko todeta, että lisää pitää sitä päästä
tekemään! Iltapäivällä oli kuormanvedon karsinta sunnuntain
kovia vetoja varten. Loppupäivästä olikin sitten vapaata
illanviettoa mm. saunomisen ja karaoken merkeissä.

Tony ja Wido sekä Jere ja Sikku lastenkisassa
Sunnuntaina oli jäljellä enää
kuormanvetofinaali ja uskomattomia tuloksia siellä
tehtiinkin; ekakertalaisia oli mukana ilahduttavan paljon ja
komeita tuloksia heidänkin toimesta papereihin kirjattiin.
Minä sain kunnian toimia kisan sihteerinä ja mukavaa oli
osallistua. Kuitenkin päivän ehdoton ykkönen oli Marko ja
Hugo, jotka yhteistyöllään saivat aikaan hurjan yli 1000
kilon ja yli 27 kertaa koiran painon suuruisen vedon. Painot
eivät enää tuohon kilomäärään riittäneet, joten oli
lisättävä kyytiin ihmisiä sopiva määrä, sekä kaikki
irtotavara, mitä kuormanvetopaikalta löytyi. Vedon jälkeen
piti vielä punnita tarkka kilomäärä ja kyllä oli huvittavan
näköistä, kun ihmiset roikkuivat koirien punnitukseen
tarkoitetun vaa'an koukussa.
Kaiken mukavan toiminnan jälkeen oli aika
pakata tavarat ja suunnata auto kotia kohti. Ensimmäistä
kertaa talvipäivillä mukana olleena voimme jälleen todeta,
kuten syyspäivien jälkeenkin, että todella mukavat päivät
Rautavaaralla vietimme. Kiitoksia kaikille mukana olleille
onnistuneista talvipäivistä ja ensi vuonna taas nähdään!
Kiitoksia myös Annelle ja Jokelle Sikun ja reen lainasta
sekä Terolle ja Virpille Widon lainasta.
Valokuvia laittelen taas tuonne albumeihin
sitä mukaa, kun ehdin niitä läpi käymään. Albumi löytyy
TÄÄLTÄ.
|
| 25.2.2007 |
Tänään olikin varsinainen voittojen päivä
Yepalle. Kävimme neidin kanssa kahdestaan Lappeenrannan
Match Showssa Pekan ollessa poikien kanssa kunnan
Mestaruushiihtokisoissa. Jere voitti muuten kultaa, ollen
10-vuotiaiden sarjassa kunnan Mestari.
Yepa osallistui mätsärissä pentuluokkaan
ja sai punaisen nauhan. Punaisten pentujen kilpailuluokassa
vuorossa oli luokan voitto, eli 34 pennun joukosta paras.
Aikamme odoteltua tuli BIS-kehän vuoro ja niinhän siinä
sitten kävi, että päivän 122 koiran joukosta Yepa valittiin
parhaimmaksi. Tuomarit kehuivat kilpaa kauneutta, hienoa
käytöstä ja kuulemma "mielettömän upeita liikkeitä".
Palkintoja tuli 2 ruusuketta, 2 pokaalia, iso ja pieni
ruokasäkki sekä iso puruluu, jonka Yepa meinasi vetää heti
kitaansa muoveineen päivineen!
Kyllä on hieno fiilis, voitosta tietysti
sinänsä, mutta myös siitä, miten hienosti Yepa esiintyi ja
käyttäytyi paikan päällä. Plussana vielä tuo liikkeiden
kehuminen, toinen tuomareista on muuttikasvattajan ystävä ja
siksi rotu on hänelle kohtuullisen tuttu.
Kuvia ei ikävä kyllä mätsäristä ole, kun
yksin ei kaikkeen repeä, mutta eiköhän tuota taas joku päivä
niitäkin oteta.
|
| 11.2.2007 |
Viime viikolla ajattelin kirkkaana
pakkaspäivänä vähän kuvailla Yepaa ulkosalla. Tulikin varsin
mainioita kuvia, kun neiti sai "hiukan" malamuuttivillit
päälle. Lisäilin niitä tuonne talvikuvia-
albumiin.
Perjantaina käytiin Pekan ja koirien
kanssa potkurilenkillä laavulla, yhteensä n. 5 kilometriä.
Tosi hyvin teki Yepa jälleen töitä ja Veera myös. Pontus
juoksenteli sitten omaksi ilokseen mukana ja kaikilla oli
hauskaa. Pakkasta oli parisenkymmentä astetta ja kaikilla
oli mahtavat "kuuraparrat" kotipihaan tullessa, miulla ja
Pekalla myös. Upea valkoinen hiljaisuus oli metsän keskellä
ja kirkas tähtitaivas yläpuolella. Hiljaisuuden rikkoi vain
potkurin jalasten suhina ja koirien hengitysäänet. Kyllä
vaan on Suomen luonto kaunis! Tätä tahtoo lisää!
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

|
| 6.2.2007 |
Viime viikonloppu vierähti mukavissa
merkeissä. Lauantaina tuli "muutaman" ylimääräisen
ajokilometrin kautta Tero ja Virpi Yepan isän Ronin, Widon
ja Windin kanssa meille yöpymään, jotta aamulla oltaisiin
reippaina Ylämaan Kasarin Salpasäpinöissä eli rekikisoissa.
Aikomuksena oli Terolla osallistua muuttien
kilpailukokeeseen Ronilla ja Windillä, Yepa ja Wido
lähtisivät tällä kertaa turisteiksi. Yepa ja Wido pääsivät
samaan tarhaan yöksi, ja änkesivätpä vielä samaan koppiinkin
nukkumaan. Meiltä ihmisiltä ilta vierähtikin kuulumisia
vaihdellessa, päästiin lopulta kuitenkin nukkumaankin.
Aamulla olisi kyllä tehnyt mieli vähän pidempäänkin nukkua,
mutta kaikki kuitenkin hereille päästiin.
Kisapaikalla viriteltiin ketjut koirille
ja ihmeteltiin muiden muutti-porukoiden puuttumista.
Löytyiväthän ne muutkin lopulta ajajien kokouspaikan
lähistöltä, me parkkeerattiin aivan toiseen päähän. Paikalla
olikin ihan mukavasti muuttiporukkaa, itse kisaan lähti 5
muuttivaljakkoa.
Keli oli sopiva, ei liian kova pakkanen
yleisön seisoskelua ajatellen, eikä liian lämmin uraa
ajatellen. Mie yritin kuvata jokaisen valjakon lähdön ja
maaliin tulon. Pekka autteli Virpiä Teron ja koirien kanssa.
Pojat painelivat ympäri hankia omissa leikeissään. Kaikkien
käytyä uralla, jäimme jutustelemana muutti-ihmisten kanssa
ja rapsuttelemaan koiria. Piti lämmittelemässäkin välillä
käydä ja tankata hernerokkaa mahan täydeltä. Palkintojen
jaossa uusia REK-tuloksia jaettiin muuttivaljakoille 4
kappaletta, yksi REK1, Mikko Vähän valjakolle, kaksi
REK2-tulosta, Mervi Hongistolle ja Päivi Rädylle sekä yksi
REK3, Esa Lautalan valjakolle. Tero tällä kertaa jäi ilman,
kun joutui kisan keskeyttämään. Onneksi olkoon vaan
kaikille!
Ennen kotiinlähtöä Tero ja Virpi sekä
Sirkka ja Mika tulivat vielä käymään kahvilla. Tavattiinpa
sitten "Tiikun pikkusiskokin" eli Nukka. Aika veikeä
neitiähän se oli - ja niin kaunis musta- valkoinen... ;-)
Kiitoksia vaan vierailuista kaikille!
Muuten ollaan menty ihan normaalia
arkirytmiä. Joka toinen
päivä pienellä vetoharjoittelulenkillä ja joka toinen lepoa.
Talvipäivillä Yepakin pääsisi osallistumaan
vetohiihtokisaan, joten pitää vissiin Pekan kanssa pari
kertaa sellaistakin harjoitella. Pakkasia on pidellyt nyt
muutaman päivän aika reippaasti ja nuo meidän
"ei-ihan-niin-ulkokoirat" ovat olleet hieman kylmissään ja
viettäneetkin päivänsä sisällä. Yepa on tyytyväisenä
järsinyt luuta ulkotarhassa työpäivän aikana, eikä ole
antanut pakkasen häiritä itseään.
Tässäpä näitä kuulumisia jälleen - uusia
kuvia Kasarin kisoista muuttien osalta
TÄÄLLÄ!
Yepan isällä Ronilla on asiaa
Yepa katselee ikkunasta ulos ja haaveilee
|
| 26.1.2007 |
Tänään tipahti postiluukusta uusi
Koiramme-lehti ja Yepasta tuli sen myötä "julkkis"...
Melkein sivun juttu ja isohko kuva vielä mukana. Ihan
mukavaa oli juttua tehdä Messarissa.
Talvi taisi sitten lopultakin tulla, lunta
on jo sen verran, että
potkurilla pääsee. Tosin ajoittain jäätikköaikaan
hiekoitetut tiet nostavat hangen pinnalle soraa, mutta
metsäautoteillä pääsee oikein hyvin. Tällä hetkellä on
melkoinen myräkkä tuolla pihalla, tuulee ja tuiskuttaa
oikein reilulla kädellä. Tosin varsinaista lumisadetta ei
taida juurikaan olla.
Pontus alkaa vähän vanhettua ja varmaan
kastroinnin myötä mukavuudenhalukin on tainnut lisääntyä.
Menneellä viikolla kaksi kertaa, kun valjaat oli laitettu ja
potkuroimaan oltiin lähdössä, paineli Pontus kiireen vilkkaa
"omalle" sohvalleen makaamaan, eikä meinannut tulla vaikka
kuinka käski. Annettiin sitten herran jäädä pois lenkiltä,
se kun ei koskaan ole niin älyttömästi vetämisestä tykännyt,
enemmänkin rakastaa juoksemista.
Veeralla edelleen intoa löytyy, mutta
edelleen se veto on niin erilaista kuin Yepalla, että
pikkuhiljaa se muuttikaverin hankkiminen pyörii enemmän ja
enemmän mielessä.
Mutta saapas nyt nähdä...

|
| 22.1.2007 |
Aika se juoksee vauhdilla eteenpäin. Talvi
vaan ei oikein ole ottanut tullakseen. Pari viikkoa oli
jälleen kelit sellaiset, ettei minkään valtakunnan treeniä
päässyt koirien kanssa tekemään. Kaikki paikat pelkkää
jäätikköä, ja liukastumisriski niin kova, ettei edes
renkaanvetoa ole voinut harjoitella. Kelien vaihtuvuudesta
kertoo paljon se, että muutaman päivän aikana käytiin sekä
kiituri + polkupyörälenkillä, että potkurin kanssa
vedättämässä.
Toissaviikonloppuna Pekka ja pojat kävivät
Yepan kanssa Repovedellä vaeltamassa. Koko päivän reissuhan
se kaikkiaan oli ja hyvin oli Yepa retken kulkenut. Vasta
autoon päästyään se oli nukahtanut saman tien.
Kanssakulkijoissa Yepan taukokonsertti oli herättänyt hieman hilpeyttä, Yepa kun jäi
paitsi makkaroista ja muista eväistä.
Viime viikonloppuna Pekka otti koirat ja potkurin ja
kävi 7 kilometrin lenkin metsäteitä pitkin. Yepa oli
alkumatkan kankeuden jälkeen (soratie ja kivet pinnassa)
luiston parannuttua ottanut oikein kunnon vetoinnon päälle.
Ja neiti oli vielä kaiken lisäksi pitkällä liinalla
etummaisena ja tosi hienosti veti loppuun asti. Minä olin
odottamassa kotipihalla ja huutelin koirille kirityshuutoja
ja loppukiri olikin niin kova, että Pekka meinasi kyydistä
keikahtaa. Saattaisi olla tuossa meidän Yepassa edellytyksiä
vaikka johtajakoiraksi, kunhan nuo käskyt oppii ja saa
itseluottamusta lisää omiin taitoihinsa.
Uusia kuvia tuli Yepasta otettua tuossa
toissapäivänä ja lisäilen niitä tuonne albumeihin, kunhan
tässä ehdin. Ilmoittelen etusivun päivitysboksissa sitten
siitä.
Tässäpä näitä kuulumisia taas tältä
kertaa. Sivujen vierailijamäärä on hurahtanut reilusti yli
5000 kävijän; Kiitos siitä kaikille vierailijoille!
|
| 1.1.2007 |
Vuosi on sitten vaihtunut ja uusi on vasta
aluillaan. tässä parin viikon aikana on kaikennäköistä
touhuttu ja tapahtunut.
Jouluaatto tuli pukkeineen ja muistettiin
tietysti koiriakin, jokaista yhdellä paketilla. Paketista
löytyi suunnattoman suuret reisiluut, jotka Messarista asti
oli koiria odotelleet. Jokainen koira laitettiin omaan
rauhaansa syömään luutaan, ettei turhaan tarvi kenenkään
ruveta omaansa puolustamaan. Aikansa syötyään luita,
joutuivat koirat luovuttamaan ne talteen, ettei mahat vedä
sekaisin. Yepa on antanut joulukuusen olla täysin rauhassa,
vaikka etukäteen vähän jännittikin, syökö se kaikki
koristeet siitä pois. No, tosin siellä ei mitään syötävää
roikukaan, joten ei senkään vuoksi niin kovasti kiinnosta.
Joulupäivänä käytiin Yepan ja Hetan kanssa
kivimäellä juoksemassa ja kuvailemassa. Hienoja kuvia
saatiinkin otettua ja niitä löytyy sekä Yepan pentukuvista,
että Koirakaverit-albumista.
28. päivä lähti sitten Heta takaisin
pohjoiseen. Kyllä täytyy sanoa, että vaikka se meille
hoitoon vain tulikin, oli mieli hiukan haikea silti.
Kyllähän sitä ehtii tietysti kuukausien aikana kiintyäkin.
Huushollissa kuitenkin rauhoittui meno ihan selkeästi, Heta
kun oli sellainen "vöyhöttäjä". Yepa oli pari päivää vähän
vaisun oloinen, kun leikkikaveria ei näkynytkään, mutta
muuten ei koirat ole kummemmin Hetaa kaivanneet. Veera myös
vapautui heti silminnähden, kun ei enää tarvitse kyräillä
toisiaan.
Yepan kanssa käytiin vetämässä rengasta,
tällä kertaa käytiin kylällä asti mutka. Oli siinä
muutamilla ala-asteikäisillä pojilla nauramista, kun koira
raahaa perässään autonrengasta. Pakko kuitenkin taas kehua,
miten hienosti Yepa teki renkaanvedossakin töitä. Oikein
välillä juoksun kanssa joutui remmin kanssa perässä
juoksemaan. Yhtään ei yrittänyt lopettaa hommaa kesken, vaan
veti alusta loppuun asti samalla innolla.

Yepa 8 kk:tta vetää rengasta
Viime lauantaina käytiin Teron ja Virpin
luona Kuortissa vähän harjoittelemassa Yepan kanssa
valjakkotouhua. Yepa pääsi vetämään kolmipyörää Widon
parina, Tero ajoi Ronin ja Windin kanssa toisella. Nelisen
kilometriä tuli matkaa kaikkiaan ja Yepa veti lähes koko
matkan. Muutaman kerran ajatteli, että tuo kaverihan se
vetää ja minä voin jolkotella vain mukana, mutta intoutui
sitten taas hetken päästä itsekin vetämään kunnolla.
Yepa alkoi olla jo Widon kokoinen ja
koetettiin sitä sitten hiukan korkeutta mittailla. Reilu 61
senttiä kepin, suorakulman ja kynän kanssa tulokseksi
saatiin, joten keskiarvolla ja tuloksen perusteella ilman
oikeaa korkeus- mittaa väittäisi, että korkeus on aika
lailla 60 cm. Eli iso tyttöhän se Yepa jo alkaa olla, kun
painokin on jo sen vajaa 30 kg. Samalla todettiin, että
Yepalle on hankittava ALMAn tarvikevälityksestä jälleen
isommat valjaat.
Uutena vuotena Yepaa ei häirinnyt
rakettien pauke yhtään. Ulkona pissakäynnillä ei edes
korvaansa kääntänyt vaikka silloinkin raketteja paukahteli.
Pontusta taas hiukan hermostutti, mutta onneksi aivan meidän
vieressä ei niitä paukutellakaan.
Uusia kuvia on lisätty aika monta, sekä
Pentukuviin, että Koirakavereihin. Lisäksi uusi albumi,
Harrastuskuvat on avattu.
Onnellista ja edellistä parempaa Uutta
Vuotta 2007 kaikille! Kuvissa alla poseeraavat lapinkoira
Heta ja Yepa lähikuvassa.

|
|
|
|
|