Yepan pentupäiväkirja - muuttipennun kasvua ja tapahtumia

17.10.2006

Mätsärissä tuli käytyä ja vähän treenattua taas näyttelytouhuja. Pentuluokassa oli 27 koiraa, isoa ja pientä. Yepa sai punaisen nauhan parikehässä, mutta punaisten 14 pennun joukosta ei sijoittunut 5 parhaan joukkoon. Kehä oli todella pieni ja Yepa ei oikein tykännyt molemmilla puolilla 20 cm päässä olevista koirista. Kehän ympärikierroksella ei päästy yhtään vauhtiin, jolloin Yepallakin häntä ja korvat "nuupottivat" sen jälkeen seistessä - yleensä ravivauhdin jälkeen intoa löytyy seistä hienosti.

Jere kävi Hetan kanssa kokeilemassa ensimmäistä kertaa onneaan Lapsi-koira-kisassa ja tulivat sitten kolmansiksi yhdeksästä parivaljakosta ja hieno iso keltainen ruusuke ja vinkulelu tuli palkinnoksi. Mätsärin jälkeen käytiin koirapuistossa, jossa ei kylläkään muita ollut paikalla ja hetken päästä sitten lähdettiinkin kotiin.

Yepa 6 kk:tta koirapuistossa

14.10.2006

Yepaa saa nyt onnitella - kunnioitettava puolen vuoden ikä on saavutettu eilispäivänä! Hurjaa vauhtia tämä aika huristelee. Nettisivujen kävijämäärä on myös ilahduttavasti jo yli 3000 kävijän rajan ylittänyt - kiitos kaikille vierailijoille!

Yepan paino nyt puolivuotiaana on 23,5 kiloa, eli kasvuvauhti on hiukan hidastunut. Yepa on siirtynyt aikuisten ruokaan ja kohta ruvetaan lisäilemään vähän aktiivisten aikuisten ruokaa sekaan. Nyt viikonloppuna ajateltiin kokeilla ensimmäistä kertaa "taakanvetoa" eli suomennettuna pienen maton vetämistä perässä. Ruvetaan totuttelemaan lähinnä siihen, että sieltä perästä kuuluu omituista ääntä, pieneen vastukseen Yepa onkin jo lenkeillä yms. tottunut.

Yepan kanssa arki sujuu todella mukavasti - ei juurikaan ongelmia tai pahantekointoja ole ollut. Ainoa kesto-paha-tapa on Yepalla minun kirjan syöminen. Jos makuuhuoneen ovi on jäänyt auki ja Yepa katoaa, sen tietää, että se löytyy meidän sängystä syömästä sitä minun kirjaa. Joka kerta se kaivaa sen tyynyn alta ja maistelee kulmista sitä. Okei - omaa tyhmyyttähän se on, kun jätän aina sen kirjan sinne tyynyn alle, mutta kun sen makuuhuoneen oven pitäisi olla kiinni... Muuten tosiaan Yepan kanssa ei ole ongelmia, ei juurikaan tarvitse asioista "keskustella", vaan neiti on hyvin oppinut meidän talon tavoille. Eli ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että olemme osanneet koulia Yepaa oikein.

Huomenna Yepa menee kokeilemaan onneaan Mätsäriin Lappeenrantaan. Eilen satuin huomaamaan sen ilmoituksen ja kun kerran tuossa "vieressä" on, niin käydään vähän taas harjoittelemassa. Se on vielä hyvä, kun se on parkkihallissa, niin tulee ainakin toinenkin sisähallinäyttelykokemus ennen Messaria. Saas nähdä, onko kuinka paljon koiria paikalla....

9.10.2006

Vauhdilla mennään päivissä eteenpäin ja sitten viime kirjoittelun on tapahtunut paljon kaikenlaista - mukavaa ja vähän vähemmän mukavaa.

Syyskuun lopulla eläinlääkärillä käydessä silmien rähmimisen vuoksi, oli ell löytävinään ylimääräisiä silmäripsiä Yepan silmistä. Varasimme ajan silmäspesialistille ja viime torstaina sitten sinne Yepan kanssa mentiin. Tutkittuaan Yepan silmät ell totesi, että Yepalla on molemmissa silmissä - sekä ala-, että yläluomissa ylimääräisiä ripsiä, joiden diagnoosiksi tuli DISTICHIASIS. Sen verran paljon niitä ripsiä siellä on, että tulevaisuudessa leikkaus on ainoa hoitokeino. Niiden polttaminen tai nyppiminen ei kannata suuren määrän vuoksi. Monien selvittelyjen jälkeen mahdollista saattaa olla niiden hoitaminen myös cryo-hoidolla eli nestemäisen typen käyttäminen niiden jäädyttämiseksi. Tällä hetkellä ripset eivät mainittavasti häiritse Yepaa, eikä niille ell:n mukaan vielä kannata tehdä mitään, mutta se tässä huolettaakin eniten, että osaa oikeaan aikaan hoitaa asian, ennen kuin siitä tulee tuskallinen vaiva. (Haavaumia sarveiskalvoon jne...). Kyseisen vaivan mahdollisesta periytyvyydestä ei ole varmaa tutkimustietoa ja sen vuoksi Yepa tulee siirtymään lähiaikoina meidän omistukseen, jalostuskäytöstä poissulkemisen vuoksi. Harmillinen juttu, kun muuten niin lupaava pentu on kyseessä.

Sitten niihin mukavampiin asioihin, eli sunnuntaina kävimme koko perhe + Yepa lähialueiden malamuuttiporukan kanssa Repovedellä vaeltamassa. Pontus olisi muuten päässyt mukaan, mutta viime tiistaina se kävi kastraatiossa, joten toipumisen kannalta oli liian pian tuo vaellusreissu. Upeat maisemat ja parisenkymmentä malamuutinomistajaa koirineen olivat päivän anti - vaikkakin välillä tuntui, että ainoa maisema jonka ehti nähdä oli polku jalkojen edessä... ;-) Nousuja mahtui reilun 7 kilometrin vaellukselle melkoisen monta ja ihan reilusti jyrkkyyttäkin niistä löytyi. Yllättävää kyllä, ei jaloissa tunnu silti pahalta. Ensimmäisellä levähdyksellä keittelimme nuotiolla kahvit ja paistelimme makkaraa, muiden vaeltajien katsellessa ihmetellen koiramäärää ympäristön puihin kiinnitettyinä. Matka jatkui takaisinpäin ja toinen tauko pidettiin sitten jo lähellä autojen parkkipaikkaa. Kovalla yrityksellä Rami yritti tulta viritellä, mutta sanonta "ei savua ilman tulta" ei kyllä ihan paikkaansa pitänyt - sen verran märkiä puut olivat että savu oli hieno mutta liekkejä ei juurikaan näkynyt.

Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, sadekin piti vaelluksessa kestäneen neljä tuntia taukoa, joten senkin puolesta oli erittäin mukavaa. Pojat ja Yepa jaksoivat todella hienosti koko matkan, puolivälistä pojat jopa vetivät joukkoa ja meidän "vanhusten" mielestä ehkä vähän liiankin kovaa tahtia... Erittäin paljon kiitoksia Terolle reissun järjestämisestä ja kaikille mukana olleille mukavasta vaellusseurasta!

Repovedellä Pekka ja Yepa

30.9.2006

Tänään Yepa kävi ensimmäisessä näyttelyssään, Hyvinkään epävirallisessa pentunäyttelyssä. Yepa esiintyi hienosti ensimmäistä kertaa "virallisessa" näyttelyssä ja oli tällä kertaa narttujen kolmas. Tuomarina oli Erna Upmeier Hollannista ja tässä hänen arvostelunsa Yepasta:

5 months. Good size. Pleasing head on this moment, very narrow. Scissorz bite. Good pigmentation. Ears wellset. Good neck and topline. Good trout. Good bone. Nice feet. Good angulation in rear. Excellent tailset. Excellent coat. Moves well for the age she is. Very nice temperament.

Vapaasti suomennettuna sama kuuluu näin:

5 kuukautta. Hyvä koko, mieluisa pää tällä hetkellä, hyvin kapea. Saksipurenta. Hyvä pigmentaatio, korvat hyvin asettuneet. Hyvä niska ja ylälinja. Hyvä kurkku. Hyvä luusto. Hyvät jalat. Hyvät kulmaukset takajaloissa. Erinomainen häntä, erinomainen turkki. Liikkuu hyvin ikäisekseen. Erittäin miellyttävä luonne.

Eli tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, arvostelu oli aika pitkälti juuri sitä, mitä Yepasta odotettiinkin saatavan. Kehitys on vielä kovasti kesken, joten seuraavasta näyttelystä saatavat arvostelut taas kertovat Yepan rakenteesta vähän lisää. Eniten olen ylpeä arvostelussa mainitusta erittäin miellyttävästä luonteesta - se kun on myös tärkeä piirre oikeanlaisen ulkomuodon lisäksi hyvällä malamuutilla. Seuraava näyttely onkin sitten Messarin Voittaja-06 pentuluokassa, jolloin katsotaan sitten sen hetken tilannetta.

Yepa arvosteltavana

26.9.2006

Huh, huh, mistähän sitä aloittaisi kuulumisten kertomisen... ALMA:n syyspäivät on nyt vietelty ja olipahan varsin hauska ja antoisa, mutta uuvuttava viikonloppu. Perjantaina saavuttiin paikalle ja majoituttiin pikaisesti, jotta ehdimme päivälliselle. Illan aikana ehdimme jutella useiden mukavien ihmisten kanssa ja Yepaakin ehdittiin ihastella moneen kertaan. Illemmalla sitten nuotiolla istuskeltiin muun porukan kanssa ja puolen yön aikaan oli hiivuttava pedin puolelle.

Lauantai-aamuna aamupala alkoi kahdeksalta ja sen jälkeen päivän ohjelmassa olikin mm. leirin avausta, tarvike-esittelyä, kisaa koirille ja muksuille ja kaikkea muuta. Siinä se päivä nopeasti kaartui iltaan, jolloin oli saunomisen, nuotiolla makkaranpaistamisen ja seurustelemisen aika. Ennen sitä kuitenkin Yepa tutustui ensimmäistä kertaa vetohommien salaisuuksiin - Kiitos Terolle ja Widolle. Yepa ja Wido laitettiin kolmipyörän eteen ja pienen lenkin Tero kävi sitten ajamassa ja antamassa Yepallekin tuntumaa.

Sunnuntaina oli ohjelmassa opastusta koiran treenaamisesta ja näyttelyharjoituksia. Iltapäiväkahvien jälkeen olikin jo aika lähteä kotiinpäin ja mukava leiri oli ohitse. Todella hyvin viihdyimme viikonloppuna ja kiitämmekin tätäkin kautta kaikkia leirin järjestäneitä ihmisiä, kaikkia leirillä mukana olleita mukavasta seurasta ja talvipäivillä nähdään seuraavan kerran.

Lisäilen tässä tällä viikolla uusia kuvia tuonne kansioihin, mutta sitä ennen voitte käydä katselemassa syyspäiviltä muuten otettuja kuvia täältä. Jos haluat jonkun kuvan itsellesi, laittele vaikka sähköpostia, niin voin lähettää kuvia.

Yepa 5,5 kk:tta harjoittelee näyttelykäyttäytymistä

14.9.2006

Neiti Yepa on eilen "täyttänyt" 5 kuukautta. Niin se vaan aika kuluu ja pentu kasvaa. Huvittuneena on tullut katseltua kuvia, jotka on otettu 7-8 viikkoisena - voi miten pieni se silloin olikaan ja kuinka iso neiti jo nyt on. Tänään puntarilla käydessä vaaka näytti lukemiksi 21,5 kiloa. Enää ei tuttujen narttubernikään näytä niin kovin isolta Yepaan verrattuna kuin aiemmin kesällä.

Yepan kehitys on ollut kivaa seurata ja jos jotain on malamuutista rotuna jo opittu - niin ainakin se mahdoton ruoanahneus. Tiistaina leivottiin poikien kanssa ja Yepa yritti omia koko keittiön omaksi reviirikseen - tokihan ne kaikki ihanat pasteijat ja muut piirakat olivat hänelle tulossa. Käytiin siinä sitten pieni neuvottelu asiasta, kenelle ne leipomukset olivatkaan tulossa ja jo Yepakin malttoi käydä nukkumaan, eikä enää vahtinut muiden koirien liikkeitä. Samoin tutuksi on käynyt malamuuttimainen "mä-en-ymmärrä-mitä-tuo-mulle-puhuu"-periaate. Yepastakin näkee heti päälle päin, että kyllä se ymmärtää, häntä heiluu ja niin pois päin, mutta ei vaan nyt kauheesti huvittaisi... Malamuuteille tyypillinen tassuilla mätkiminen ja kaikenlainen örinä, pörinä, urina, ulina ja muu ääntely ovat myös tulleet esille. Yepa yleensäkin on melkoisen kova juttelemaan, sille kun sanoo Bu-huu, se myös vastaa melko tarkkaan samalla lailla takaisin. Välillä pitkät tovit jutellaan sen kanssa "maailman menosta". Tietyissä asioissa Yepa osaa olla melko kovaluontoinen (lue: ruoan suhteen), mutta meille ihmisille se on melkoisen nöyrä ja kuuliainen - ainakin toistaiseksi. Yepa tykkää myös älyttömästi lapsista.

Katsekontaktia ollaan Yepan kanssa harjoiteltu, sekä pikkuisen kokeiltu sivulle tuloa. Aika nopeasti tuo katsekontakti on löytynyt, varsinkin jos on kyse siitä, saako namin ottaa - sivulle tuloa ei nyt ihan niin tosissaan ole treenattu. Luoksetulo, maahanmeno, istuminen ja seisominen toimivat tällä hetkellä melko hyvin. Ruokakupille menoa ei millään maltettaisi odottaa, makuu-käskyllä kyllä menee maihin, mutta nytkähtelee koko ajan - joko? joko?, joko?

Sisäsiisteyden kanssa ollaan siinä mallissaan, että päivisin vahinkoja juurikaan ei sisään tule, kun vaan osaa viedä ajallaan ulos. Yöaikaan saattaa yhdet pissat sisään tulla ja joskus kakatkin sattuvat siihen aikaan, että kaikki muut nukkuvat. Yleensä ne menee kuitenkin paperille, joita yksi sanomalehden aukeamallinen on eteisen oven edessä vielä pidetty.

ALMA:n syyspäivät lähestyvät - enää viikko niihin aikaa, ja sitä myötä sitten myös Yepan ensimmäinen näyttelykin. 6 pentua on ilmoittautunut näyttelyyn, joten muutama kilpailijakin siellä sitten on. Ihana päästä syyspäiville näkemään muita malamuutti-ihmisiä, Yepan kasvattajaa sekä tietty muita muuttipentuja.

Mukavaa, että kävit taas lukemassa kuulumisia, ensi kertaan!

Yepa 5 kk:tta mietteliäänä

5.9.2006

Pienet välikuulumiset ajattelin laittaa, kun tuossa sunnuntaina käytiin koko perheen ja koirien kanssa luontopolulla "vaeltamassa". Yepa ja muut koirat menivät aivan tohkeissaan, kun pääsivät luontoon, Yepakin remmi tiukalla koko ajan. Onhan se huomattavasti mukavampaa liikkua luonnon keskellä, kuin autoteiden vieriä. Matkaa tehtiin vajaa 7 kilometriä, ja aikaa siihen käytettiin n. 3 tuntia pysähdyksineen. Laavulla piti tietenkin syödä eväsleipiä ja juottaa lapset ja koirat. Järvenrannalla piti vähän antaa koirien kahlailla ja loppumatkasta vähän kuviakin räpsiä, kun löytyi hieno poseerauskallio.

Todella hyvin jaksoi Yepakin kulkea, eli ei tuota ongelmaa Repoveden vaellusreissu lokakuun alkupuolella. Eväätkin olisivat tietty maistuneet, mutta tällä kertaa ne oli varattu vain ihmisille. Kulkiessamme harjoittelimme ajoittain jälleen suuntia, vasen, oikea, eteen, vasen laita ja oikea laita. Pontuksen kanssa Yepa oli todella loistava pari, Pontus kun osaa suunnat hienosti, samalla sitten Yepallekin tulevat tutummiksi.

Yepa ja Veera luontopolun laavulla

3.9.2006

Heipä hei taas! Yepa lähestyy 5 kk:den ikää kovaa vauhtia, enää viikko ja 3 päivää siihen. Tällä hetkellä Yepalla on painoa 21 kiloa ja korkeutta n. 55 cm. Mitattiinpa huvikseen myös kuononkärjestä hännänpäähän ja mittaa oli n.115 cm. Pitkä neiti. ;-) Hampaita on vaihdettu tiuhaan tahtiin, ja kaikki etu- ja kulmahampaat on nyt tippuneet ja uudet kasvaa kovaa vauhtia tilalle.

Viime viikolla yhtenä yönä Yepa oli toteuttanut vähän sisäistä kännykän suunnittelijaansa. Oli nimittäin löytänyt Jeren kännykän ja hiukan askarrellut sitten sen kanssa. Akku meni käyttökelvottomaksi, mutta muuten taitaa kännykkä olla vielä ehjä, lukuun ottamatta pieniä hampaankoloja siellä täällä. Olihan se pojalla melko surku, juuri synttärilahjaksi saatu kännykkä, mutta eihän sille minkään voi. Vielä kun sitä ei oltu jätetty mihinkään lojumaan, vaan se oli tietokonepöydällä syrjässä... Liekö sitten soinut tai viesti tullut, että oli Yepan huomion kiinnittänyt.

Eilen Yepa kävi ensimmäistä kertaa Match Showssa tutustumassa näyttelytouhuihin. Sattui sellainen tuohon lähelle, ja eläinkaupan ilmoituksen perusteella sinne osattiin suunnata. Ensiesiintyminen meni hienosti, Yepa sai punaisen nauhan ja oli sitten kaiken kaikkiaan punaisten kolmas. Palkinnoksi tuli pikkusäkki Bento Kronen aikuisten nappulaa - pentuluokassa, heh... Muutenkin meno mätsärissä oli aika rentoa, Yepa pääsi tutustumaan monenmoisiin koiriin, sekä isoihin, että pieniin, pentuihin ja aikuisiin. Tapasi muutamia luppakorvia ja karvakasojakin, kun pääasiassa Yepan tähän mennessä tapaamat koirat ovat olleet kaikki pystykorvaisia. Hienosti meni Yepalla esiintymiset ja tutustumiset - ei mitään ongelmaa ollut toisten koirien kanssa. Yhden collien ja cockerin kanssa Yepa oikein villiintyi leikkimään, muiden kanssa otti vähän rauhallisemmin. Ja saihan Yepa taas osakseen paljon huomiota, onhan se niin suloinen. Mätsärissä oli myös samanikäinen huskyn pentu ja olipas se melko "ruipelo" Yepaan verrattuna. Korkeutta oli aika lailla saman verran, mutta massaa melkein puolet vähemmän.

Kotimatkalla Yepa nukahti autoon ja oli melkein koko loppupäivän väsynyt - olihan sitä paljon kaikkea uutta ihmeteltävää. Illalla kuitenkin lenkilläkin virtaa löytyi.

Yepa harjoittelemassa mätsärissä (4,5 kk)

25.8.2006

Jaahas - kuulumisia jälleen: Yepa on sitten rikkonut jo 20 kilon painorajan ja lisäähän tulee vielä jonkun verran. Melkoinen rötkäle se alkaakin jo olla nostaa tai kantaa, mutta vielä sitä sen verran hauista löytyy... ;-) Ilmoitin Yepan sitten sinne Hyvinkään pentunäyttelyynkin - saapa nähdä miten siellä sitten käy.

Toissapäivänä käytiin Yepan kanssa kyselemässä Jeren luokkakaverin koiraa, Emmaa, saisko se tulla leikkimään. Emma on belggari-noutajasekoitus, ikää n. 9 kk:tta. Koon arvelin olevan näkemättä vähään aikaan Yepalle leikkikaveriksi sopiva ja nehän olivatkin täysin samankokoiset. Leikki sujuikin oikein hyvin, ainakin se pihaa ympäri juokseminen. Leikin tiimellyksessä Yepa jopa loiskahti jokeen (lähinnä kuivan kesän myötä oja). Kyllä oli neiti hiukan nolona, kun sillä lailla "jarrut" pettivät töyräällä. Kuivatellahan sitä sitten piti kierimällä pitkin nurmikoita ja hankaamalla turkkia siihen. Painimaan Yepa ei vielä oikein innostunut, mutta eiköhän tuota ensi kerralla. Kiva kuitenkin, että löydettiin sopivan kokoinen pentukaveri täältä meidän kyliltä, niin pääsee ajoittain purkamaan energiaa sitten toisen pennun kanssa. Aikuisten kanssa leikkiminen on ihan hyvää reeniä myös, mutta pennut on yleensä aina vähän rajumpia ja energisempiä tuohon keskenään nujuamiseen.

Illalla sitten oli taas koirainhoito-ilta eli kampaamiset, harjaamiset, kynsienleikkuut sun muut. Yepakin osaa olla jo tosi nätisti kynsien leikkuussa - ei juurikaan pistä enää hanttiin. Kylkiasennossa toisen rapsutellessa ne menee lähes huomaamatta. Pesua ei ole kokeiltu koskaan, mutta ennen sitä Hyvinkään näyttelyä varmaan pitää sekin kokeilla - on vähän nuo valkoiset osat harmaantuneet Yepalla, kun niin kovasti kaivelee ja riehuu tuolla pihamaalla ja tarhassa. Samoin luiden syönnistä etutassujen päällypuolet menee jonkun verran sotkuun.

Tänään Yepa oli miun mukana töissä, kun tein normaaliakin lyhyemmän päivän. Hienosti Yepa keskittyi lähinnä luunsa syömiseen, kun sellaisen otin sille mukaan. Sen verran toimistoa kuitenkin vierasti, että kun menin esim. keittiöön, seurasi Yepa luunsa kanssa perässä. Viimeinen puolituntinen meni sitten Yepalla autonperällä häkissä - jos vähän totuttaisi sitä siihenkin, että siellä voi joskus joutua odottamaan. Sen puolituntisen Yepa sitten kaivoi häkin pohjaa ja säesti sitä laulamalla, ulvomalla ja ulisemalla - kukapa sitä vankilassa haluaisikaan olla. Pomokin jo sanoi, että ota koira sisälle, mutta eihän sitä voi ottaa silloin kun se reuhaa siellä. Toisekseen erinäisiä asioita on opeteltava ja pomolla ei juuri kokemusta koirista ole, saati sitten tietoa malamuutin itsepäisyydestä...

17.8.2006

Heipä hei! Yepa alkaakin olla jo "iso" neiti, ikää on nyt viime sunnuntaina tullut täyteen 4 kuukautta, ja jatkossa sitten laskeskellaankin kuukausia, eikä viikkoja. Muutenkin Yepa kooltaankin on jo iso, ei enää mikään pieni pennunpallero, mutta sitähän se ei ole sitten 10 viikon jälkeen juuri ollutkaan... Pelkkiä jalkoja lähinnä ;-)

Tänään käytiin laittamassa Yepalle rabies-rokotus ja nyt on sitten kaikki tarvittavat piikit annettu - kunnes tulee aika vuoden päästä uusia niitä. Eläinlääkärin vaa'alla Yepalla oli painoa tänään 18,3 kiloa, ja tuossa pari päivää sitten mitattiin korkeutta, joka on 52cm (+/-1cm). Hyvässä kunnossa on edelleen ell mielestä, korvat ja silmät puhtaat, kaikki etuhampaat jo aikuisen hampaat. Maha, hengitys- ja sydänäänet ovat myös kaikki kunnossa. Tänään Yepa hyppäsi itse eka kerran autoon kotipihalla. Kutsuin Yepaa nostaakseni sen autoon ja se tuli ja hyppäsikin ihan itse peräkonttiin.

Ensi viikolla pitäisi ilmoittaa Yepa ensimmäiseen näyttelyyn - Hyvinkäällä 30.9 olevaan epäviralliseen pentunäyttelyyn, sinne kun jo se ikä riittää. Seuraavana päivänä olisi sitten muuttien erkkari samassa paikassa. Johan se nyt jo vähän jännittää se näyttely - mitenkähän se sujuu. Täälläpäin kun ei noita mätsäreitäkään satu yhtään sopivaa ennen sitä, kun ei ikä vielä riitä. Mutta huumorimielellähän sitä muuttien kanssa on melkein kehään lähdettävä...

Alla pari kuvaa 4kk:n ikäisestä Yepasta, toisessa vertailukuva samat koirat, sama häkki, aika vain pari kuukautta myöhemmin...

6.8.2006

Kylläpä onkin taas aikaa hurahtanut sitten viime päivitysten... On muka niin kiireistä touhua ja tohinaa ollut, ettei ole koneen ääreenkään juuri ehtinyt. Yepalla on jo 16 viikkoa täynnä ja kovasti neiti kasvaa edelleen. Menneellä viikolla käytiin ottamassa tehosterokotukset ja kahden viikon päästä vielä rabies, sitten onkin rokotteet mallillaan. Ei se pistäminen tunnu missään, varsinkin kun avustaja antaa muutamia nappuloita samalla, ei Yepa edes huomaa koko rokotusta. Ell taas kehui, kuinka hyvässä kunnossa Yepa on, sydän- ja hengitysäänissä ei mitään vikaa. Korkeutta on jo reippaasti yli 50 cm ja painoa n. 17 kiloa.

Yepalla on energiatasotkin nousseet, enemmän jaksaa jo touhuta ja leikkiä, öiseen aikaan siirrellään tavaroita ja on tuota jo neiti jotain pientä tuhotakin ehtinyt. Edelleen se silti on rauhallinen, mikä on ihan mukava. Nopea oppimaan uusia asioita, helppo opettettava ja mielellään niitä tekeekin. Lista osatuista asioista on jo melko pitkä. Yepa osaa istua, mennä maahan, tulla luokse, ainakin vielä jopa kesken kissan perään lähdön. Se osaa väistää ja odottaa käskystä. Ei-ota käsky toimii hyvin, samoin kuin ei mene sinne. Lenkillä eteen-käsky toimii, suunnat on toki vielä hakusessa. Irti-käsky toimii parhaiten vaihtokauppanamin kanssa.

Toissapäivänä Yepa sai vähän kurinpalautusta Pontukselta, kun neiti päätti Pontusta ajaa pois ruokatynnyriltä. Samoin tein Pontus pisti Yepan selälleen, kävi puolittain makaamaan päälle ja piti ihan hitonmoista rähinää. Yepa huusi apua, vaikkei Pontus edes purrut, kunhan luki vähän kovemmin lakia pikkuneidille. Taisi Yepan ylpeys kolahtaa ennemmin kuin fyysisesti sattua. Mutta eipä sen jälkeen taas Yepa yrittänytkään enää Pontusta komennella.

Neiti on muutenkin aikuistumassa kovaa vauhtia; aikuisen turkkia tulee päivä päivältä enemmän ja "mannaryynit" on alkaneet putoilla suusta. Ainakin 5 hammasta jo puuttuu viime katsomisen mukaan, mutta arvatkaapa vaikuttaako se millään lailla syömisvauhtiin??? ;-) Uusi turkki on todella kaunis ja tuuhea, mustat selkäkarvat kiiltää todella upeasti ja häntä on sekä mahtavan pitkä että tuuhea. Saa nähdä, millainen on Yepan lopullinen turkin väri kyljissä - nyt se on musta, hopeanvärisillä karvan päillä, mutta liekö se muuttuu vielä kokonaan mustaksi. Laittelen muutamia uusia kuvia albumiin, niin näette ihan itse.

Syyspäiviä meillä odotellaan jo kovasti, pääsee tällä kertaa paremmin ajan kanssa, kesäpäivät kun jäivät meidän osalta vähän lyhyiksi. Ilmatkin ovat ehkä vähän mielekkäämmät näille arktisille koirille, kuin kesäpäivien yli +30 asteen helteet.

Tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa - seuraavaan kertaan sitten taas!

23.7.2006

Yepan kuulumisten aika taas - onhan sitä reilu viikko jo vierähtänytkin. Viime viikolla Yepa oli ensimmäistä kertaa hoidossa pari päivää, kun me teimme reissun Viron puolelle. Yepa pääsi tuttavamme luokse, ja siellä kaverina oli saksanpaimenkoira Räpsy, jonka kanssa oli jo edellisenä perjantaina tutusteltu, miten sitä toimeen tullaan. Hyvin oli kaikki sujunut, oli hoitajallakin pentukuume nostanut taas päätään, Räpsyllä kun ikää jo alkaa olla 9 vuotta. Meillä oli kauhean vaikea jättää Yepaa hoitoon, vauvahan se vielä on, vaikka hoitaja ja hoitopaikka olivat todella hyvät eikä sen suhteen mitään huolehdittavaa ollutkaan. Kyllä sitten Yepa "murmutti", kun keskiviikkona sitä hakemaan mentiin. Oli toinen niin innoissaan meidät nähtyään.

Torstaina puntari taas kutsui ja näytti 16 kiloa elopainoa. Korkeutta Yepalla on nyt lähemmäs 50 senttiä, ihan vaan rullamitalla mitattuna, joten voi jonkun sentin heittääkin. Joka tapauksessa Hetaa isompi ja Veeran korkeutta lähestyy jo kovasti. Yepa on hiukan hoikentunut lisää, mutta ei edelleenkään kylkiluut paista - tuntuu selvästi kylläkin. Tuollaisena saa pysyäkin ainakin hetken aikaa.

Tänään Yepa oli meillä kaupungissa mukana ja käytiin grillillä syömässä. Yllättävää kyllä, Yepa ei paljoakaan meidän syömisiä kerjännyt, vaan istuskeli tai makoili pöydän tai tuolin alla. Eipä neiti kyllä sisälläkään kerjää pöydästä, kun ei ole sieltä koskaan mitään annettu, eikä tulla antamaankaan. Muutenkaan ei pyöri pöydän ympärillä ja alla silloin kun me itse syödään.

Takaisin tullessa käytiin tervehtimässä Ylämaan toista malamuuttia, reilun vuoden ikäistä urosmuutti Mystiä. Mysti on Min-Pelin kennelistä kotoisin ja mukavan oloinen malamuuttihan se oli. Vähän turhan tuttavallinen Yepan mielestä, joka sitten ilmaisikin asian melko tiukkaan äänensävyyn. Muu ei Yepaa häirinnyt, kuin se, että Mysti yritti tassua nostaa niskaan, jolloin Yepa päätti, että älähän poika yritä. Kokoeroa oli vielä myös sen verran reilusti, ettei oikein leikkimisestäkään mitään vielä tullut, mutta onpahan hyvä tietää, että tulevaisuudessa on samaa lajia kaveri kotikylillä. Kotimatkalla Yepa olikin jo mukavasti "piipussa", olihan tuota kaupunkireissu ja Mystin tapaaminen vieneet mehut neidistä.

Ai niin, se Yepan saama ampiaisenpisto oli sitten sen kyytabletin antamisen jälkeen ihan harmiton juttu, mitä nyt korva kuumotti sen illan, mutta ei sen enempää. Pakko vielä sen verran kehaista noista Pontuksesta ja Veerasta, kun käytettiin niitä rokotuksia uusimassa viime torstaina - Eläinlääkäri kehui, että todella hyvässä kunnossa ovat kummatkin, ihania touhottajia ja todella sopusuhtaisessa kuosissa kropaltaan. Useimmille omistajille kun pitää mainita koiran tukevuudesta, ei meidän koirilla ollut yhtään liikaa rasvaa eikä toisaalta liian vähänkään. Kylläpä taas omistajan sydäntä lämmitti kuulla kehuja omistaan... :-)

Yepa 14 vkoa pussailee

15.7.2006

Heipä hei! Päiväkirjan kirjoittaja vaihtuu tässä vaiheessa, eli pääasiassa tänne kuulumisia kirjoittelen nyt minä, Marja-Liisa. Yepalle saatetaan antaa suunvuoro sitten, jos jotain "tärkeää" asiaa kerrottavana on... ;-)

Kuten jo on varmaan huomattu, sivut ovat saaneet ihka uuden ulkomuodon. Tällaisena sivut sitten varmaankin pysyvät jonkun aikaa - kunnes minulla alkaa taas tehdä mieli vaihtaa uusiksi niitä - harrasteena näitä sivuja mielelläni teen.

Sitten Yepan kuulumisiin: 13 viikkoa tuli täyteen torstaina ja neiti painoi silloin puntarilla tasan 15 kiloa. Vaikkakin Yepa on erittäin sopivassa ulkomuodossa ollut tähän asti, Annen kanssa sovittiin, että pikkuisen "kuivakammaksi" eli hoikemmaksi koitetaan hetkeksi saada, meinaa nuo etujalkojen varpaat pikkusen harottaa ulospäin. Sitä ei kylläkään edes kunnolla huomaa, mutta kun asiaan on mahdollista vaikuttaa nyt, niin ilman muuta niin tehdään. Korkeutta Yepalla on jo vähän enemmän kuin Hetalla eli 45cm ylitse. Muuten elämä on ollut mallillaan, ruoka on maistunut, kovasti on leikitty ja touhuttu.

Yepa 13 vkoa nauraa

Tänään, lauantaina Yepa sai sitten ensimmäisen ampiaisenpiston. Kovasti neiti tykkää metsästää kaikkea mahdollista ulkona liikkuvaa, ja tällä kertaa sattui sitten Yepa löytämään ampiaispesän ja korvaansa saikin sitten piston. Annettiin sitten kyypakkauksesta annostuksen mukaan tabletti ja seuraillaan sitä nyt hetken aikaa. Olipa muuten oudossa paikassa pesä, sireenipuskan yhden alaoksan alapuolella. Kokoakin oli parin nyrkin verran, eli ei ihan pieni alkukaan. Pekalle taitaa tulla pikku "iltapuhde", kun pistää pesän hajalle. Muuten on Yepa siellä jatkuvasti hakemassa pistoja, samoin kuin pojat, uteliaita kun ovat. Itse pysyttelen niistä kaukana, kun olen ampiaisten pistoille allerginen.

Koitan lisäillä muutamia uusia kuvia tässä lähipäivinä, ja viimeistään ensi viikon lopulla sitten taas uusia kuulumisia.

11.7.2006

Onpas ollut taas vauhdikasta menoa ja meininkiä viime päivinä, joten tulinhan siitä vähän kertomaan. Viikonloppuna tosiaan oli ne ALMA:n kesäpäivät ja sinne lauantaiaamuna suunnattiin. Aamusta alkaen oli jo kuuma ja perille päästyämme ei kuumuus ollut yhtään helpottanut, päin vastoin. Jaksoin silti hyvin tepastella reippaasti alueella. Ensimmäisenä törmäsin kasvattajani Annen siskoon, Mariin, joka tietysti tuli minua tervehtimään. Seuraavaksi tuli siihen sitten toinen kasvattajistani, Jokke. Kuulin heidän selittävän, että Anne on jossain palaverissa ja tulee pian. Kävelimme sitten Joken ja Annen autolle, ja siellä oli mukava minun mennä auton alle varjoon nukkumaan.

Lopulta Annekin tuli palaverista ja kyllähän minä hänet muistin. Pussailin naamaa ja muutenkin veuhotin kovasti. Näin minä siellä autolla äitini Nanankin. Olipa se aika hassun näköinen, solakassa kunnossa ja kaikki karvat kadonneet - ainakin ne talvikarvat. En kuitenkaan käynyt lähempänä tervehtimässä, kaikki muutkin aikuiset koirat makasivat vain "raatoina" varjossa.

Paljon ihmisiä oli tullut ihastelemaan minua ja kehuivat kovin kauniiksi, hyväraamiseksi, jykeväksi ja ihanaksi. Suunnittelivat jopa dognappaamistani, laittaisivat minut kassiin ja veisivät kuulemma kotiin... Tapasin minä aika ison muuttipennunkin, Tiquakin. Ikää sillä oli 9 kk:tta, korkeutta 77 cm ja painoa 60 kiloa! Melko hurjan iso se olikin ja uskaltauduin vähän leikkimään "tiikun" kanssa vasta, kun se kävi maahan makaamaan. Paljon muitakin malamuutteja näin.

Iltapäivällä sitten paikalle tuli niitä muitakin pentuja, Ira ja Topi. Ira on minua 2 vkoa nuorempi ja Topi yhden päivän nuorempi. Kaikki me oltiin musta-valkoisia ja leikkiäkin me osattiin. Ainoa huono puoli oli se kuumuus, eihän sitä oikein malamuutti jaksa kauaa touhuta, kun lämpöä on yli 30 astetta ja aurinko paistaa koko ajan. Juoda ja makoilla varjossa piti vähän väliä. Uimassakin minua käytettiin, ja osaan minä kyllä uida, mutta en sitä oikein vielä itse haluaisi harrastaa. Marja-Liisa kuitenkin vei minut veteen ja laski siellä sitten varovasti uimaan, ja minä sitten uin rantaan ravistelemaan ylimääräiset vedet pois.

Sunnuntaina sitten ei enää lähdetty Alma-päiville, kun pojilla oli jalkapallojoukkueen kanssa marssikulkuejuttu. Sinnekin minä pääsin mukaan ja olipa siellä väkeä. Kaikenlaisia uusia juttuja ja ääniä minulle, kuten hevosia, pappamopoja, torvisoittoa ja kaikkea muuta, mitä paraatiin kuuluu. Eikä edelleenkään minua pelottanut - ihan coolisti otin asiat. Edelleen kuuma päivä oli ja minulle oli auton häkkiin laitettu märkä pyyhe ja sen alle jotain jäisen kylmiä sinisiä juttuja. Niiden päällä oli tosi mukava nukkua, eikä ollut autossa kuuma ollenkaan.

Eilen oli kova ukkonen täällä meillä ja Pontus oli hiukan levoton kovasta paukkeesta ja ryskeestä, mutta minä vain nukuin, enkä häiriintynyt asiasta yhtään. Kerran sen verran raotin silmiäni, että näin miten Veera, Pontus ja Heta olivat kaikki kerääntyneet emännän ympärille turvaan - hah, hassuja arkajalkoja... Illalla olikin ilma jo viilentynyt niin paljon, että päästiin kunnon lenkille. Minäkin jaksoin juosta emännän edellä Hetan kanssa ja Pontus ja Veera juoksivat isännän kanssa. Toki me käveltiinkin välillä, ei koko lenkkiä juostu sentään. Samalla Marja-Liisa opetti minulle seis-käskyä, oikeaa, vasenta ja eteen. Oikeastaan ne on aika helppoja juttuja, Hetasta katson vain vähän mallia ja hyvin menee. Lisäksi emäntä komensi menemään nätisti, kun yritin vähän Hetaa haukkailla juostessa. Puhuivat isäntä ja emäntä, että hyvä merkki vetojuttuja silmällä pitäen, että minulla remmi on tiukalla koko ajan. Puhuivat myös oikeiden valjaiden hankkimisesta minulle, jotta liike olisi vapaampaa kuin kaulapannan kanssa... mitä lie ne valjaat sitten tarkoittavatkaan.

Kertoilenpa lisää sitten loppuviikosta, kun taas puntarilla käyn.

Kesäpäivillä oli todella kuumaa, auton alla oli mukavan varjoisaa nukkua

7.7.2006

Minä täällä hei! Nyt on 12 viikkoa täynnä ja ensimmäiset rokotukset laitettu. Kaikkea muutakin kivaa on tapahtunut eli aloitetaan kertominen alusta.... Olen oppinut kiipeämään sänkyyn ja siellä sitten aamuisin kuudelta herättelen isäntää ja emäntää kakituskäynnille pihalle. Saatanpa minä sen jälkeen jäädä sinne sitten nukkumaankin, onhan se niin mukavan pehmeä se sänky.

Touhua on riittänyt muutenkin, olen käynyt hihnalenkeillä, juoksemassa perheen muiden koirien kanssa kaukalossa, pelannut jalkapalloa, metsästänyt ja leikkinyt. Keskiviikkona näytin miten malamuutilla löytyy saalisviettiä ja rohkeutta ja sain ensimmäisen saaliini, räkättirastaan. Kuulin ääniä kasvimaalta, syöksyin sinne ja mansikkaverkkoon jääneistä kahdesta räkätistä nappasin toisen. Ennen kuin emäntä ehti paikalle, olin jo ottanut hengen siltä. Ja sitten minun piti kuulemma päästää irti. No enhän minä tietenkään halunnut irti päästää, päin vastoin, puristin hampaat tiukasti yhteen, mutta kyllä se isäntä minulta sitten sen linnun sai vietyä. En minä murista kuitenkaan viitsinyt - onhan isäntä ja emäntä kuitenkin pomoja. Harmi vaan, kun olisin voinut mielelläni syödä sen - itse hankkimani ruoan.

Eilen käytiin sitten eläintohtorin luona, ja siellä minua vähän tutkittiin ja laitettiin piikki Duramune4 - VET-rokotetta niskaan. En minä oikeastaan sitä edes huomannut, kun tarjosivat minulle samalla ruokaa kädestä. Sen verran syödessä kuulin, miten olin kuulemma oikein sopiva rungoltani. Lisäksi semmoisella kummalla kojeella tohtori kuunteli minua ja sydän- ja hengitysäänet mainitsi hyviksi ja normaaleiksi... no mitäs vikaa niissä muka sitten voisi olla...? Korvat ja silmät oli hyvät - tietenkin. Painoa eilen tasan 12-viikkoisena minulla oli 13.2 kg. Piikityksen jälkeen piti meidän pyöriä klinikan lähellä, jos sattuisin saamaan jonkun reaktion rokotuksesta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten lähdimme sitten yhteensä tunnin päästä kotiin.

Illalla minut ja koko muu lauma pakattiin autoon ja lähdimme kohti uimapaikkaa. Siellä sitten Veera, Pontus ja Heta uivat ja riehuivat vedessä ihmisten kanssa, mutta minä olin vähän sitä mieltä, ettei vesi voi olla kovin "terveellistä" minulle... Kastelin minä kyllä tassuni, mutta eihän sitä vapaaehtoisesti kylpemään mennä. Kotiin mennessä oli kyllä melkoisen kosteaa ja "tuoksuvaa" autossa, kun isot koirat olivat kosteita kuivaamisenkin jälkeen.

Huomenna menen sitten malamuuttien kesäpäiville katsomaan muita muutteja, kasvattajaani ja muita malamuutti-ihmisiä. Olen kuullut myös puhuttavan, että sinne tulisi muitakin pentuja, joten odotan innolla leikkiin pääsyä.

Kuulumisiin!

29.6.2006

Yepa ja Pekka Suomen suurimmalla hiekkalinnalla

Piipahdinpas taas kuulumisiani kertoilemaan. Kasvaminen on kovaa työtä, jälleen lisää kiloja on ilmaantunut eli painan tänään 11-viikkoisena 12 kiloa. Edellisiin kuulumisiin verrattuna on ollut ilmojen puolesta suoraan sanoen paljon helpompaa. Alle +20 astetta ja sadetta lähes joka päivä. Isäntä ja emäntä kyllä valittelevat, että onpas vähän huonot lomasäät, kun jatkuvasti sataa.

Eilispäivänä kävin jälleen kaupungin vilinässä katselemassa maailman menoa. Eipä tuo edelleenkään minua paljon hetkauttanut - ihmiset on kivoja kaikki minun mielestäni. Minua tuli iso lauma ihmisiä ihastelemaan, ja ne kyllä puhuivat jotain ihan ihmeellistä kieltä. Emäntä taisi sanoa niitä saksalaisiksi ja sitten emäntäkin puhui ihan outoa ulkomaan kieltä. Tapasin myös yhden koiran, joka oli aivan samannäköinen kun Veera meillä kotona. Sekin oli ihan mukava, vaikken sen kanssa leikkimään päässytkään - se kun oli hieman ärhäkkä muille koirille, ihan kuin Veera kotona. Minua se ei kyllä yhtään rähjännyt, haistelipa vaan vähäisen.

Eilen minua käytettiin myös sellaisen eläintohtorin luona. Siellä silmiini laitettiin jotain ihmeellistä vihreää mönjää, joka sitten valui minun nenästä ja suupielistä ulos. Eipä kyllä maistunut yhtään hyvälle - mitä ainetta lie ollutkaan. Sitten laitettiin huoneesta valot pois ja taskulampulla tiirailtiin minun silmiäni. Ei siellä kuulemma mitään naarmuja ollut, sanoi eläintohtori. Kuulin, kun ne puhuivat jostain silmätulehduksesta ja rähmästä ja silmien punerruksesta, mutta ei minulla kuulemma sitä tulehdusta ollut. Kyllähän se nyt itse kullakin silmät vähän punertaa, jos juoksee päivät pitkät pitkässä heinikossa, kuten minä. Nyt kotona minulle kuitenkin laitetaan vähän väliä silmiin jotain tahmeaa salvaa sellaisesta putkilosta. Eläintohtori oli kyllä tosi mukava ja sielläkään minua ei pelottanut yhtään. Odotushuoneessa tapasin myös toisen pentukoiran. Ihme säheltäjä se oli, eikä minua ensin kiinnostanut semmoinen ollenkaan. Mutta sitten ajattelin, että johan tuota voisi vähän leikkiä kokeilla, mutta juuri silloin tuli meidän vuoro mennä hoitohuoneeseen.

Eilen minulle myös syötettiin jotain outoa keltaista mönjää putkilosta. Piti sitä vähän makustella ja ei se kauhean pahaa ollutkaan, nuolin pudonneen tipan jopa lattialta ihan itse. Madoista nuo isäntä ja emäntä juttelivat, kun ensi viikolla aikovat viedä minut sinne piikitettäväksi, niin varotoimenpiteenä piti minulle sitä mömmöä syöttää. Kaikkea sitä koirat joutuvatkin kokemaan.

Tällä hetkellä lempipuuhiani on reuhottaa oman leikkikoirani kanssa. Sitä on mukava kanniskella ylpeänä kuin leijona saalista. Välillä se pitää "tappaa" ravistelemalla ja vähän muristakin sille. Unikaverinakin se on ihan kiva, voi aina välillä sitä sitten pureskella. Toinen kiva juttu on tassuilla isäntää tai emäntää mäiskiminen, varsinkin kun ne nukkuu. Silloin minä hiippailen varovasti lähelle ja mätkäisen niitä isolla tassullani suoraan naamaan. Siihen ne kyllä yleensä herää ja töniivät minut pois...

23.6.2006

Juhannusaaton kuulumisia: Eilen oli taas punnituspäivä. Kiloja oli 10,5 eli ihan tasaisesti nousussa on. Päivän ruokamäärääkin taas hiukan lisättiin - JEE! Kyllä minä kaikki syön, mitä annetaan. Muuten viikko on ollut kyllä hurjan kuuma, kuulin emännän sanovan, että +33 astetta varjossa. Malamuutin pentuturkkikin on melkoisen paksu, joten kovasti on täytynyt läähätellä, että on itseään saanut viilennettyä. Ei nämä näin kovat helteet oikein arktiselle koiralle sovi, mutta onneksi tänään juhannusaattona on jo vähän viileämpää ja pilvistä.

Eilisiltana käytiin koko laumalla lenkillä parin kilometrin verran. Vastaan sattui myös yksi pystykorva, jolle Veera rupesi rähjäämään. Minä tyttö se vaan katsoin, että eipä tuossa aihetta ole rähinöintiin, eikä kyllä tarvetta ollut muutenkaan huomata sitä - keskityin ihan vaan omiin juttuihin. Kyllä se miun mielestä tuo Veera on vähän hassu, kun se rähjää vastaantuleville koirille.

Toissayönä oli kivaa, kun isäntä ja emäntä nukahtivat kumpikin sohvalle alakertaan, siellä kun on yöllä paljon viileämpää kuin yläkerrassa. Siksi se oli niin hauskaa, että minä yllän niin hyvin leikkimään ja "läimimään" tassuillani niitä, että ei meinaa tulla nukkumisesta mitään. Ihme kyllä, ne vaan työntää minua alas ja käskeevät nukkumaan. Ei minkäännäköistä urheiluhenkeä löydy niiltä kyllä öiseen aikaan...

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE !

17.6.2006

Torstaina oli taas punnituspäivä, kun tuli yhdeksän viikkoa täyteen. Puolitoista kiloa oli viikossa tullut lisää painoa, eli 9,5 kg on nyt minulla elopainoa. Jalkoja tuntuu minulle tulleen myös lisää, kuulemma näytän vähän "varsalta" pitkine koipineni.

Yepa 9 vkoa

Omistajien mielestä olen keksinyt uuden "ei-niin-kivan-jutun" eli keittiön pöydän tarkastamisen. Yksi päivä sain sieltä jo unohtuneen juuston napattua, mutta se ei ollutkaan sallittua minulle. Melko torut asiasta sainkin ja muutaman kerran aiemminkin on asiasta toruttu. Se ei kuulemma ole ollenkaan kiva juttu, vaikka yllänkin jo sinne tassuineni roikkumaan.

Viikolla olen myös pelannut jalkapalloa poikien ja heidän kavereiden kanssa, tutustunut isoon berninpaimenkoiraan (jolle muuten piti ensin murista) ja käynyt muutamalla "hihnalenkillä". Päivät ovat olleet melkoisen kuumia ja ulkotarhassa mukavinta minusta onkin maata Pontuksen kaivamissa kuopissa, joita itse olen vähän muokannut vielä sopivammiksi.

Kurkkikaahan uusia kuvia pentukuvissani, emäntä niitä taas menneellä viikolla minusta räpsi ja taisi tulla hyviä, minä kun olen niin lahjakas poseerauksissa - jos vaan kameramies pysyy perässäni...

8.6.2006

Nyt olen oikeasti jo kotiutunut uuden perheeni luokse. Osaan jo nukkua tosi sikeästi, vaikka vierestäni kuljetaan, en enää poukkoa perään kipittelemään. Hoksasin nimittäin, että nukkuminen on oikeastaan kivaa, sen kuin katsoo mukavan paikan mihin käydä nukkumaan. Yks hyvä paikka on säkkituoli, sitä kun voi vähän pehmustaa silleen sopivan muotoiseksi pienelle muutinpennulle. Viime yönä kokeilin sitäkin, että kun isäntä kerran oli nukahtanut alakerran sohvalle, ei se sänkynsä peittoa tarvinut. Minä sitten vedin sen lattialle itselleni ja aamulla emäntä yllätti minut sen päältä nukkumasta - vähän kyllä noloa...

Eilen olin emännän mukana töissä ja sekin oli ihan hauska kokemus. Työkaverit halusivat kuulemma nähdä minut, ovat niin paljon minusta kuulleet. Kyllähän sitä vähän niille piti häntää heilutella ja haistella varsin tarkkaan. Muuten kyllä ei oikeestaan yhtään pelottanutkaan. Emännän toimistohuoneessa oli ihan kiva paikka nukkua, nimittäin pöydän alla. Aikakin menee muuten paljon nopeampaan, kun on nukkumatin mailla.

Emäntä ja isäntä väittää, että minussa on kuulemma tyypillistä malamuuttia ruoan ahneus. Yritän nimittäin viedä isompien ruoat, jos ei palvelu minulle päin pelaa tarpeeksi nopeasti. Oikein meinaa suututtaa, jos emäntä tai isäntä ottaa minut pois, juuri kun olen pääsemässä isojen koirien kupeille. Silloin pitää vähän näyttää, että minä osaan rähistäkin, vaikka pieni olenkin. Haistan myös kaikki ruoan jäämät käsistäkin ja kaappien ovien takaa ja jopa semmoisen paksun palo-oven takaa, että siellä on miun ruokasäkki.

Mie osaan myös jutella. Mörisen, örisen, ulisen ja kaikkee muuta juttelua teen isännälle ja emännälle ja pojille. Niistä se on hauskan kuuloista ja eipähän ne varmaan kaikkea ymmärräkään, mutta kunhan minä niille vähän opetan, niin eiköhän nekin kohta osaa muutti-kieltä. Nuo muut koirat taitavat paremmin ymmärtää, mitä kaikkee niille kerron.

Tänään olin ulkotarhassa muiden kanssa emännän työpäivän ajan ja en enää protestoinutkaan sinne jäämistä. Pojat ne nimittäin aiemmin juorusivat, että minä huutelen protestejani häkistä aika paljon. Meillä oli Hetan kanssa hyvät leikit aamulla, oikein kunnon koirapainit. Oikeestaan siellä tarhassa on ihan kivaa, kun siellä voi kaivella ja haistella ja kuunnella lintujen laulua ja saattaapa sieltä oraviakin puissa nähdä. Eikä siellä tartte koko päivää olla, muutama tunti vain. Kun emäntä tulee töistä, se ottaa miut sieltä pois ja pääsen taas viipottamaan pitkin pihamaata ja tietysti syömään.

Mutta vaikka asiaa ois paljonkin, jätetään jotain seuraavaan kertaankin. Niin, paitsi sen verran, että tänään miut punnittiin ja painoin "jo" 8 kiloa.

5.6.2006

Vihdoinkin olen saapunut uuteen kotiini! Lauantaina minut haettiin kasvattajan luota. Mukana minua hakemassa oli uuden emäntäni siskon lapinkoira Heta. Hetan kanssa meistä tuli heti kavereita ja 400 kilometrin kotimatka sujui melko mallikkaasti - ainakin minun mielestäni. Ensimmäiset 10 kilometriä annoin kuitenkin ääninäytettä, ja korvissani se kuulosti tosi hienolta. Aika kovaa ääntäkin sain pidettyä. Sitten kuitenkin katsoin, että Heta nukkuu, joten päätin itsekin ottaa vähän päivätorkkuja.

Uuden kodin ensimmäinen juttu oli kyllä paras - sain ruokaa! Aamusta asti olikin mahani jo kurninut, kun ihmiset väittivät, että minä oksentaisin matkalla, jos söisin ennen autoilua. Pyh, en varmasti olisi oksentanut - sehän on melkein "eläinrääkkäystä" pitää pientä malamuutin pentua nälässä.

Ruoan jälkeen sainkin sitten tutustua uuden perheen toiseen koiraan, Pontukseen. Pontus olikin oikeastaan ihan kiva kaveri, ainakin se mulle häntää heilutti ja haisteli siihen malliin, että kiva uusi leikkikaveri. Veeran tullessa tutustumisvuoroon, alkoikin melkoinen rähinä. Veera huusi ja rähisi minulle kauheasti ja jopa aikoi puraista, mutta minä tyttö se murisin takaisin, enkä pelännyt yhtään. Lopulta omistajat laittoivat Veeran näyttelyhäkkiin ja kun minä siinä ympärillä pyörin, sekin tajusi, että minä olen kuitenkin vielä pikkuinen.

Ensimmäinen yö meni ihan kivasti, en itkenyt yhtään, kun nukuin Hetan kainalossa. Tunnin välein yritin kyllä saada ihmisiä leikkimään kanssani, mutta ne vaan käskivät minua nukkumaan. Sänkyyn en vielä ihan itse pääse, mutta odottakaapa vain, pian minä valtaan senkin. Aamulla emännän herätyskellon soitua, halusinkin äkkiä pihalle ja syömään. Yöllä pisutti sen verran, että muutamat pisut kävin paperille tekemässä - senkin minä jo osaan.

Paljon olen jo uutta oppinut, kuten "Pontuksen säännön". Se tarkoittaa sitä, että Pontuksen ruoka on Pontuksen ruokaa ja Pontuksen luu on Pontuksen luu. Sen verran pelottavaa murinaa se minulle piti, kun olisin vain vähän maistanut Pontuksen kupista, että katsoin paremmaksi uskoa sitä sääntöä heti. Veera ja Hetakin minulle välillä murahtelevat, jos yritän saada niitä leikkimään eikä vaan nukkumaan. Oma pihakin on jo tuttu, ja siellä onkin mukava kirmata vapaana ja villiintyä juoksemaan kaivon ympäri.

Tässäpä nämä oleellisimmat asiat tällä hetkellä - kertoilen taas lisää myöhemmin.

Yepa lähdössä Hetan kanssa uuteen kotiin

27.5.2006

Enää viikko siihen, kun saavun uuteen kotiini. Kasvattajan kertomana olen kuulemma jo tosi rohkea, tutustun asioihin pihamaalla. Vilistän vauhdikkaasti paikasta toiseen ja korvanikin alkavat olla jo pystyssä - niin kuin uusista kuvista Galleria 1 - sivulla näkyy. Olen harjoitellut jo häkissä olemista ja ensi viikolla käyn vähän autoilemassa.

Ensi viikolla käyn eläinlääkärin tarkastuksessa ja silloin saan myös tunnistusmerkinnän, sirun niskaan. Sitten alankin olla valmis lähtemään uuteen kotiini.

Yepa 5 viikkoa poseeraa

14.5.2006

Ikiomat nettisivuni alkavat valmistua pikkuhiljaa. Tuleva emäntäni, Marja-Liisa on niitä tässä minun kotiin tuloa odotellessaan tehnyt. Täytyy sanoa, että hienot niistä on tulossa... ;-)

Yepa 1 vrk