Tervetuloa tutustumaan Yepaan!

Yepa on ihan ensimmäinen malamuuttimme, joka saapui ilahduttamaan elämäämme 3.6.2006. Yepa on Neatut-kennelin kasvatteja, ja viralliselta nimeltään Neatut Ongomiark. Yepan kutsumanimi tarkoittaa apassi-intiaanien kielellä lumiprinsessaa.

Alkujaan Yepa tuli luoksemme sijoitukseen, mutta sen silmistä löytyneen distichiasiksen eli ylimääräisten silmäripsien vuoksi se siirtyi kuitenkin omistukseemme, kasvattajan päättäessä jättää Yepaa käyttämättä jalostuksessa. Virallisissa silmäpeilauksissa 3.5.2007 Yepalta löytyi silmistä myös HC sekä PHTVL (avoin), joten viimeistään tässä vaiheessa Yepan jalostuskäyttö on pois suljettua. Em. sairauksista lisää tietoa linkkisivulta.
Alaskanmalamuuttiin meidän perheessä alkusysäyksen rotuna antoi Pekka. Pikkuhiljaa innostus tarttui emäntäänkin ja rupesimme ottamaan rodusta selvää. Malamuutissa meitä kiinnosti sen luonne - ihmisrakas, leikkisä, sen liikunnallisuus ja talvenkestävyys sekä tietysti omalta osaltaan upea ulkomuoto. Muutin luonne muutenkin tuntui mukavan haasteelliselta, ja totta kai alkukantaisuuden mukanaan tuoma terveys verrattuna moniin muihin rotuihin tänä päivänä, oli yksi syy malamuuttiin päätymiseen.

Yepa on tähän mennessä osoittautunut juuri sellaiseksi, kuin olemme toivoneetkin. Yepa on rohkea, leikkisä, avoin ja todella ihmisrakas. Vaikka neiti omaakin hyvin määrätietoisen luonteen, on se ihmisiä kohtaan nöyrä ja kuuliainen - ainakin useimmiten. Malamuuteille melko yleinen "en-mä-ymmärrä-mitä-sä-mulle- puhut"- kausi iskee aina välillä. Yepa on todella ruoanahne, kuten niin moni muukin malamuutti ja sen eteen ollaan valmiita jopa taistelemaan. Yepa on erittäin puhelias muutti, juttelu on kaikkea örinän, ulinan ja mörinän väliltä. Haukkumista Yepa ei juurikaan harrasta, ulvomista kylläkin. Vieraiden koirien kanssa Yepa tulee toistaiseksi toimeen suhteellisen hyvin. Se ei ole aloittamassa rähisemistä kenenkään kanssa, mutta ei myöskään halua olla kovin läheisissä tekemisissä ainakaan narttujen kanssa.

Yepan kehittyessä tarkoitus on harrastaa sen kanssa kaikenlaista rodunomaista, kuten vetohiihtoa, cani-crossia eli koirajuoksua, kuormanvetoa jne. jos vain Yepalta intoa ja terveyttä löytyy. Näyttelyitäkin aiomme jonkin verran käydä kokeilemassa.

Seuraamme mielenkiinnolla Yepan kasvamista isoksi ja vahvaksi vetokoiraksi ja syvennymme sitä myötä yhä enemmän malamuutin "sielunelämään".

YEPAN FACT-FILE
Nimi: Neatut Ongomiark
Rotu: Alaskanmalamuutti
Sukupuoli: Narttu
Syntynyt: 13.4.2006
Säkä: n. 61 cm
Paino: 32,5 kg
E: Keikewabic's Nanabijou
I: Mukluk Biwabuk
Kasvattaja: Kennel Neatut
Silmät: HC2, Distichiasis
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Tiedot Koiranetissä: TÄSTÄ

Yepan pentupäiväkirjaa pääset lukemaan TÄSTÄ.